• 1.12.2020

    Kysely: YK on luotetuin kansainvälinen instituutio – Ylpeys omasta maasta ei estä uskoa kansainväliseen yhteistyöhön

    YK on luotetumpi instituutio kuin EU tai Yhdysvallat, selviää tuoreesta, 25 maata kattavasta kyselytutkimuksesta. Erityisen luottavaisia ovat nuoret.

  • 30.11.2020

    Koronapandemia voi johtaa jopa 148 000 uuteen aids-kuolemaan, varoittaa Unaids – Testaaminen ja hoidon aloittaminen vähentynyt

    Koronaviruspandemia on vaikuttanut myös hiv-epidemian hillitsemiseen, joka kompasteli jo ennen pandemian alkua. Riittämättömät investoinnit ja toimet hiv-epidemiaa ja muita pandemoita vastaan altisti maailman myös koronaviruspandemialle, muistuttaa YK:n hiv-ja aids-ohjelma.

  • 27.11.2020

    Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta

    Rypäleaseilla on yhä vähemmän uhreja, mutta kokonaan niiden käyttöä ei ole saatu kitkettyä eikä jäänteitä raivattua. Kansainvälistä rypäleasesopimusta seuraava koalitio on huolissaan myös rypäleaseiden käytöstä esimerkiksi Vuoristo-Karabahin konfliktissa.

  • 26.11.2020

    Kultaa ja timantteja louhitaan vaarallisissa oloissa – Raportti: Suuret koruyhtiöt eivät voi vakuuttaa kuluttajille, etteikö niiden tuotteiden taustalla olisi ihmisoikeusloukkauksia

    Useimmat suuret koruyhtiöt eivät seuraa kaivosten olosuhteita eivätkä toimi työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi. Moni on kuitenkin parantanut vastuullisuuttaan parin viime vuoden aikana, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.

  • 26.11.2020

    Etiopian Tigrayn alueen siviilien ahdinko syvenee – Konflikti estää avun toimittamisen, ja suurin osa jo valmiiksi ruoka-avusta riippuvaisista ei ole saanut annoksiaan

    Jo ennen konfliktia noin 600 000 ihmistä tarvitsi ruoka-apua. Suurin osa heistä ei ole saanut marraskuun ruoka-annoksiaan. Avustusjärjestöt pelkäävät aliravitsemuksen kasvua.

  • 25.11.2020

    Suomen isännöimässä konferenssissa luvattiin Afganistanille 3,3 miljardin dollarin tuki ensi vuodeksi – Summa on aiempaa pienempi, ja maalta vaaditaan tiukkojen ehtojen noudattamista

    Genevessä virtuaalisesti järjestettyyn avustuskonferenssiin osallistui 66 maata ja yli 30 avustusjärjestöä. Yli puolet Afganistanin budjetista kattavan kehitysavun ehtona on muun muassa demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä korruption vastaiseen toimintaan sitoutuminen.

  • 24.11.2020

    Koronavirus on hidastanut pakolaisten vastaanottamista ympäri maailman – Normaalivuosinakin vain murto-osa saa uuden kotimaan

    Vain runsaat 15 000 pakolaista on tänä vuonna sijoitettu uuteen kotimaahan. Tarvetta olisi 1,4 miljoonalla.

  • 20.11.2020

    Raportti: Lapsiin kohdistui viime vuonna konflikteissa ennätysmäärä rikkomuksia – ”Voi hyvällä syyllä kysyä, onko maailma lakannut välittämästä”

    Noin 426 miljoonaa lasta elää konfliktialueilla, kertoo Pelastakaa Lapset. Etenkin humanitaarisen avun perille pääsyn estäminen lisääntyi.

  • 19.11.2020

    Eurooppalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestöön suomalainen puheenjohtaja

    Fingon kestävän kehityksen johtaja Rilli Lappalainen on valittu CONCORD-järjestön hallituksen puheenjohtajaksi vuosille 2021–2023.

  • 19.11.2020

    Lääkeyhtiöiden patenteista koronalääkkeisiin halutaan luopua pandemian ajaksi – Sama tehtiin aids-epidemian huippuvuosina, ja miljoonia ihmishenkiä pelastui

    99 maata tukee Intian ja Etelä-Afrikan ehdotusta, joka vaatii muutoksia Maailman kauppajärjestön sopimukseen. Rikkaat maat ja lääkeyhtiöt eivät ole innostuneet.