20.11.2012
Amnestyn työntekijät taas lakossa Britanniassa
Kymmeniä työntekijöitä irtisanotaan kansainvälisen organisaatiouudistuksen takia, Suomessa irtisanomisia ei tule.
20.11.2012
Kymmeniä työntekijöitä irtisanotaan kansainvälisen organisaatiouudistuksen takia, Suomessa irtisanomisia ei tule.
16.11.2012
EU neuvottelee Libyan kanssa maahanmuuttoasioista, vaikka Libya samaan aikaan pidättää siirtolaisia mielivaltaisesti, kritisoi Amnesty.
16.11.2012
Lokakuussa katkaistiin metsätuki, nyt väärinkäytökset ovat paljastuneet laajemmiksi.
14.11.2012
"Sosiaalisesti vähäosaisessa ympäristössä" elävien lasten eristäminen omaan luokkiinsa on laitonta, linjasi tuomioistuin.
14.11.2012
Koko vuoden ruokapulasta kärsinyt Sahelin alue on saanut apua nopeammin kuin Afrikan sarvi viime vuonna. Hätäapua tarvitaan kuitenkin edelleen, sillä käytännössä alue on kroonisessa kriisissä.
13.11.2012
Jopa 15 miljoonaa ihmistä häädetään vuosittain erilaisten kehityshankkeiden tieltä. Siemenpuu-säätiön tuoreen kirjan mukaan yksi syy on länsimaiden ylikulutus.
6.11.2012
EU:n ihmisoikeuspalkinnon saanut iranilainen Nasrin Sotoudeh on aloittanut syömälakon vankeusrangaistuksensa julmuutta kohtaan.
6.11.2012
Teollisuussaasteet vievät kehitysmaissa miljoonia elinvuosia, kertoo tuore raportti.
5.11.2012
Viranomaisten mukaan kielto on voimassa, kunnes turvallisuustilanne saadaan hallintaan.
5.11.2012
Suomen World Visionissa uskotaan, että yhteistyö yritysten kanssa voi pelastaa maailmaa. Tutkimusten mukaan liiketoiminnan ja köyhyyden vähentämisen yhdistämisellä on kuitenkin ristiriitaisia tuloksia.