5.12.2013
Amnesty julkisti uusia kuvia Pohjois-Korean vankileireistä
Vangit pakotettiin kaivamaan omat hautansa, kertoo entinen vartija.
5.12.2013
Vangit pakotettiin kaivamaan omat hautansa, kertoo entinen vartija.
4.12.2013
Todistajat kertovat pampuilla hakkaamisesta ja potkimisesta, jotka ovat johtaneet muun muassa luunmurtumiin.
3.12.2013
Transparency Suomen puheenjohtajan mielestä Suomi on edelleen yllättävän korkealla vertailussa.
3.12.2013
Gazan tärkein voimala meni kiinni polttoainepulan vuoksi kuukausi sitten, ja nyt alueen 1,7 miljoonaa asukasta elävät ilman sähköä suurimman osan päivästä.
2.12.2013
Neuvotteluja ei saa käydä vain neuvottelujen vuoksi, muistuttaa avustusjärjestö Oxfam.
29.11.2013
Suhtautumisessa naisiin kohdistuvan väkivallan uhreihin on kaikuja 1700-luvulta, sanoo Naisten Linjan toiminnanjohtaja.
29.11.2013
Norja tukee UN-REDD-ohjelmaa lähes 30 miljoonalla eurolla.
28.11.2013
Tuoreen eurobarometrin mukaan suomalaiset suhtautuvat EU:n apulupausten pitämiseen kielteisemmin kuin EU-kansalaiset keskimäärin.
28.11.2013
Vuosi sitten käyttöön otettu agenttilaki on pakottanut joitakin järjestöjä lopettamaan toimintansa, kertovat ihmisoikeusjärjestöt.
28.11.2013
Moni afrikkalainen syntymässä hiv-tartunnan saanut on nyt teini-iässä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.