• 26.10.2023

    Raportti: Afganistan on pahin maa elää naisena – Suomi pärjää vertailussa hyvin, mutta lähisuhdeväkivalta aiheuttaa huolta

    Tuoreen indeksin mukaan Suomi on naisten kannalta yksi maailman parhaista maista, mutta naisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa on paljon verrattuna muihin kehittyneisiin maihin. Heikoimmin vertailussa pärjäävät konfliktimaat.

  • 25.10.2023

    Apujärjestelmän valtarakenteista pitäisi keskustella enemmän, sanoo tutkija Iida-Maria Tammi – Suurin osa humanitaarisista avustustyöntekijöistä on paikallisia, ja heille kasautuvat myös työn riskit

    95 prosenttia avustustyöntekijöihin kohdistuvista hyökkäyksistä kohdistuu nimenomaan paikallisiin työntekijöihin. Syynä on osittain se, että kansainväliset avustusjärjestöt ulkoistavat työn riskit paikallisille, sanoo syyrialaisten avustustyöntekijöiden turvallisuutta väitöskirjassaan tutkinut Iida-Maria Tammi.

  • 23.10.2023

    Amnesty löysi todisteita sotarikoksista Gazassa – ”Kansainvälisen yhteisön on estettävä Gazan muuttuminen valtavaksi hautausmaaksi”

    Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Israel ei ole monien iskujensa yhteydessä varoittanut Gazan siviilejä lainkaan, mikä on johtanut jopa kokonaisten perheiden kuolemaan.

  • 23.10.2023

    Suomen sotatuotteiden vienti kasvoi yli 50 miljoonaa euroa – Painopiste siirtyi Eurooppaan, mutta myös Lähi-itään viedään edelleen aseita

    Suomen viennit Israeliin ja Qatariin lähes kaksinkertaistuivat viime vuonna, selviää SaferGloben raportista.

  • 20.10.2023

    YK:n asiantuntijat varoittavat kansanmurhan riskistä Gazassa – ”Olemme järkyttyneitä kansainvälisen yhteisön toimettomuudesta”

    Väkivallassa on kuollut tuhansia palestiinalaisia ja israelilaisia, ja Gazan humanitaarinen tilanne heikkenee yhä. YK:n riippumattomat asiantuntijat vaativat tulitaukoa.

  • 19.10.2023

    Raportti: Yli viidennes EU-maiden kehitysavusta ei oikeastaan ole apua

    EU-maat raportoivat muun muassa pakolaiskuluja kehitysavuksi. Se vääristää kuvaa siitä, kuinka paljon apua oikeastaan annetaan, moittii järjestö.

  • 18.10.2023

    Gazan sairaaloissa on pulaa kaikesta – Isku Al-Ahlin sairaalaan tuomittu laajasti

    Gazassa on ollut ainakin 51 iskua terveyspalveluita vastaan. Tuhoisin tapahtui eilen, kun terveysministeriön mukaan yli 500 ihmistä kuoli iskussa, josta Israel ja palestiinalaiset syyttelevät toisiaan.

  • 17.10.2023

    Maailma on sopinut äärimmäisen köyhyyden poistamisesta, mutta uuden ennusteen mukaan vuonna 2030 yli 600 miljoonaa elää yhä köyhyydessä

    YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluu äärimmäisen köyhyyden poistaminen, mutta se tuskin toteutuu, sanovat tutkijat. Talouskasvu ei heidän mukaansa yksi riitä köyhyyden poistamiseksi.

  • 17.10.2023

    Raportti: Katastrofit vieneet mennessään viisi prosenttia globaalista maataloustuotannosta, ratkaisuksi ennakointi

    Katastrofit ovat viimeisten 30 vuoden aikana tuhonneet viljasatoa vuosittain Ranskan viljasadon verran, lasketaan FAOn raportissa.

  • 13.10.2023

    Maailmassa heitetään pois vuosittain noin 7,3 miljardia sähköllä toimivaa lelua – ”Näkymätöntä” e-jätettä pitäisi kierrättää tehokkaammin, vaaditaan tuoreessa raportissa

    Moni kuluttaja heittää piensähkölaitteet sekajätteeseen tai varastoi niitä kotonaan. Ne sisältävät kuitenkin arvokkaita raaka-aineita, joita tarvitaan vihreässä siirtymässä, muistutetaan YK:n tekemässä laskelmassa.