• 13.5.2014

    Finnwatch: Suomalaisten eläkkeitä rahoitetaan veroparatiisirahoilla

    Veroparatiisirahastot muodostavat 60–70 prosenttia kunkin työeläkelaitoksen koko rahastosijoitussalkusta, käy ilmi selvityksestä.

  • 13.5.2014

    Amnesty: Kidutus pelottaa melkein joka toista

    Eniten kidutusta pelätään tutkimuksen mukaan Brasiliassa, Meksikossa, Turkissa, Pakistanissa ja Keniassa.

  • 13.5.2014

    Somalia horjuu uuden kriisin partaalla – avustusprojektit uhkaavat katketa

    Järjestöt ja YK vetoavat kansainväliseen yhteisöön, jotta katastrofin merkkeihin reagoitaisiin tällä kertaa ajoissa.

  • 12.5.2014

    Suomalaiset kannattavat ilmastolakia yli puoluerajojen

    Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lähes 80 prosenttia suomalaisista haluaa maahan ilmastolain.

  • 12.5.2014

    Epätasa-arvo vedensaannissa kapenee hitaasti

    Kaupungeissa puhtaan veden ja kunnollisten sanitaatiopalveluiden saanti on yhä maaseutua yleisempää, kertoo YK.

  • 12.5.2014

    Jopa kaksi kolmasosaa netinkäyttäjistä tulee kehitysmaista

    Maailmassa on vuoden lopussa kolme miljardia netinkäyttäjää.

  • 9.5.2014

    Neuvottelukunta: Ihmisoikeuspuolustajat Suomeen helpommin

    Henkensä ihmisoikeuksien puolesta vaarantavien tulisi saada nopeampaa palvelua Suomesta, sanoo kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta.

  • 9.5.2014

    Kuusi suomalaisfirmaa ryhtyy käyttämään vastuullista soijaa

    WWF haastoi suomalaiset ruuantuottajat ympäristöystävällisemmän soijan käyttöön.

  • 9.5.2014

    Turhautuminen kasvaa Afganistanin maanvyörypakolaisten leirillä

    Avustusjärjestö IOM joutui keskeyttämään avun jakamisen kahakoinnin takia.

  • 8.5.2014

    Valtioneuvoston selonteko vastaa kehitysapukritiikkiin

    Tulosten saaminen kehitysyhteistyössä kestää pidempään kuin hallituskausi, muistutetaan tuoreessa selonteossa.