24.10.2014
Videoitu siirtolaisen pahoinpitely Espanjassa herättää paheksuntaa
Espanjalaisen järjestön videolla poliisit käyvät pampuilla kamerunilaisen siirtolaisen kimppuun.
24.10.2014
Espanjalaisen järjestön videolla poliisit käyvät pampuilla kamerunilaisen siirtolaisen kimppuun.
24.10.2014
Järjestöjen mukaan 40 prosentin päästövähennykset eivät riitä.
23.10.2014
Hallitus esittää 21 miljoonan korotusta kehitysyhteistyömäärärahoihin. Rahat voidaan käyttää esimerkiksi ebolan torjuntaan.
23.10.2014
Neljä Blackwater-yhtiön työntekijää on tuomittu tapoista ja murhasta vuosia tapahtuman jälkeen.
22.10.2014
YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin mukaan maailma ei toiminut ebolassa nopeammin, koska kyse oli afrikkalaisista. Suomalaisasiantuntijoiden mukaan hidastelua selittää enemmän epidemian poikkeuksellisuus.
22.10.2014
Näyttöjen puutteesta huolimatta Yhdysvallat perustelee lennokki-iskujaan edelleen terrorismiin puuttumisella, sanoo Bureau of Investigative Journalism.
22.10.2014
Raiskausten uhrien auttaja saa 50 000 euron palkinnon.
21.10.2014
Yli 75 prosenttia väkivaltaisista lapsikuolemista ei tapahdu sota-alueilla, vaan muun väkivallan seurauksena, kertoo YK:n lapsijärjestö UNICEF.
20.10.2014
Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön kyselyn mukaan sekä uhrien, kansalaisten että viranomaisten tiedon puute haittaa ihmiskaupan suitsimista.
17.10.2014
Kustannukset pelkästään korallien häviämisestä voivat olla biljoona dollaria vuodessa, kerrotaan uudessa tutkimuksessa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.