• 7.1.2015

    Ebola pilaa koulutusmahdollisuudet Liberiassa

    Lapset ovat menettämässä vähintään puolen vuoden opinnot, kertoo Plan.

  • 7.1.2015

    Shell lupaa korvauksia Nigerian öljytuhojen uhreille

    Historiallinen sopimus saatiin aikaan kuusi vuotta tuhoisien öljyvuotojen jälkeen.

  • 5.1.2015

    Afrikka pyrkii kuuhun

    Joukkorahoituksella varoja keräävä kuuprojekti haluaa innostaa afrikkalaisnuoria tieteen pariin.

  • 30.12.2014

    Järjestö: Säästötoimet heikentäneet Kreikan ihmisoikeustilannetta

    Myös EU-maat ovat osaltaan vastuussa taloudellisten ja poliittisten oikeuksien kaventumisesta Kreikassa, sanoo kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö.

  • 29.12.2014

    Mikrobien vahvistuminen voi tappaa miljoonia kehitysmaissa

    Tuoreen tutkimuksen mukaan mikrobilääkkeiden tehon katoaminen tulee kurittamaan etenkin Afrikkaa ja Aasiaa.

  • 23.12.2014

    Kriisien mutkistuminen ajanut humanitaarisen avun konkurssin partaalle

    YK pyytää ennennäkemättömän suurta apubudjettia ensi vuodelle. Humanitaaristen kriisien monimutkaistuminen ja pitkittyminen on havaittu myös suomalaisjärjestöissä.

  • 19.12.2014

    Puoli miljoonaa kärsii ruokapulasta ebolan vuoksi

    YK-järjestöt varoittavat, että maaliskuussa jo yli miljoona ihmistä voi kärsiä ruokapulasta ebolan aiheuttaman maatalouden tuotantovajeen takia.

  • 19.12.2014

    Kenia kiristää terrorismin vastaista lainsäädäntöä

    Lakimuutosten vastustajien mukaan kyseessä on isku mediaa ja kansalaisia vastaan.

  • 18.12.2014

    Raportti: Kehitysmaiden laiton pääomapako ennätystasolla

    Kehitysmaista virtaa ulos moninkertaisesti enemmän rahaa kuin ne saavat kehitysapua ja ulkomaaninvestointeja.

  • 17.12.2014

    Talebanien kouluisku tuomittu laajasti

    Pakistanin historian pahin kouluisku on myös maan oman politiikan tulosta, sanoo Guardian-lehti.