17.3.2015
Kansanedustajat samanmielisinä kehitysteemoista
Sirpa Paatero (sd) ja Maria Lohela (ps) väittelivät ihmisoikeuksista, mutta suurta vääntöä ei järjestöpaneelissa syntynyt.
17.3.2015
Sirpa Paatero (sd) ja Maria Lohela (ps) väittelivät ihmisoikeuksista, mutta suurta vääntöä ei järjestöpaneelissa syntynyt.
16.3.2015
Yhdysvallat on maailman suurin aseviejä, käy ilmi Siprin tuoreista tilastoista.
16.3.2015
Kaikki kehitys on pyyhkäisty pois, sanoo maan presidentti.
13.3.2015
Avunantajat lupaavat maksaa osan budjettituesta, joka on ollut korruptioskandaalin vuoksi jäädytettynä viime syksystä asti.
13.3.2015
IOI Group on viimesyksyisen kritiikin jälkeen parantanut tapojaan mutta ei tarpeeksi, järjestö sanoo.
12.3.2015
Alkuvuonna on teloitettu jo 44 ihmistä, neljä kertaa enemmän kuin viime vuonna samassa ajassa, kertoo Amnesty International.
12.3.2015
Alle neljännes lapsensa luo Suomeen pyrkivistä huoltajista sai viime vuonna myönteisen perheenyhdistämispäätöksen. Järjestöjen mukaan tiukentuneet lait ja niiden tulkinta ovat tehneet hakemuksen jättämisestä lähes mahdotonta.
11.3.2015
Yli 210 000 ihmistä on kuollut ja miljoonat lähteneet maasta neljän vuoden aikana, käy ilmi tuoreesta raportista.
11.3.2015
Maanantaina annettu julistus muotoiltiin suljettujen ovien takana, eikä tuloksena ole kunnianhimoisia tavoitteita, järjestöt kritisoivat.
10.3.2015
Järjestöt muistuttavat, että myös kehitysyhteistyön laatuun pitää satsata.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.