27.5.2015
Vesi uhkaa loppua jemeniläisiltä
Avustusjärjestön mukaan lähes kahdella kolmasosalla väestöstä ei ole puhdasta vettä.
27.5.2015
Avustusjärjestön mukaan lähes kahdella kolmasosalla väestöstä ei ole puhdasta vettä.
26.5.2015
Qatarin lupaamat uudistukset uhkaavat jäädä PR-tempuksi.
26.5.2015
Yli 100 000 burundilaista on jättänyt kotinsa vaaliväkivallan vuoksi, ja tuhannet ovat saaneet koleratartunnan.
25.5.2015
Tavoitteen saavuttaminen vaatisi kuitenkin radikaaleja päästövähennyksiä ja uutta teknologiaa.
25.5.2015
Viimevuotinen sota vei satoja miljoonia euroja bruttokansantuotteesta, ja myös avunantajat hidastelevat.
22.5.2015
Sekä Ukrainan hallitus että maan separatistit ovat syyllistyneet sotarikoksiin vankeja kohtaan.
22.5.2015
Historian ensimmäisen ympäristödemokratian indeksin kymmenen parhaan maan joukossa on niin teollisuus- kuin kehitysmaitakin.
21.5.2015
Parlamentti asettui komission löysempää kantaa vastaan ja vastusti myös liike-elämän lobbareita.
21.5.2015
Afrikan talousbuumi ei vakuuta Suomessa parhaillaan vierailevaa ympäristöaktivistia Nnimmo Basseyta. Maanosan luonnonvarojen riistoa kirjassaan kuvaavan Basseyn mukaan fossiiliset polttoaineet pitäisi jättää maahan.
21.5.2015
Syyria, Somalia ja Sudan ovat kärjessä indeksissä, joka mittaa kansanmurhan riskiä maailman maissa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.