10.7.2015
Ei-toivotuksi luokittelu uhkaa 12:ta ulkomaista järjestöä Venäjällä
Toukokuussa säädetty laki voi lopettaa järjestöjen toiminnan kokonaan.
10.7.2015
Toukokuussa säädetty laki voi lopettaa järjestöjen toiminnan kokonaan.
10.7.2015
Sekä antisemitismi että islamofobia lisääntyivät viime vuonna, sanoo rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio vuosiraportissaan.
9.7.2015
YK:n tänä vuonna tiensä päähän tulevia vuosituhattavoitteita voi pitää menestyksenä – ainakin osittain. Puutteita paikataan uusissa tavoitteissa, joiden ongelmaksi voi kuitenkin muodostua laajuus.
9.7.2015
Alle puolet maailman köyhistä on sosiaaliturvaohjelmien piirissä, mutta määrä nousee kovaa vauhtia, sanoo Maailmanpankki.
8.7.2015
Arvion tehnyt tohtori Ritva Reinikka pehmentää aiempaa suositustaan, jonka mukaan kansalaisjärjestöjen ja ulkoministeriön kehitysyhteistyöhankkeet pitäisi yhdistää paremmin.
8.7.2015
Kansainvälinen asiantuntijaryhmä suosittelee kymmentä toimenpidettä, jotka sekä kasvattaisivat taloutta että johtaisivat tarvittaviin päästövähennyksiin.
8.7.2015
Maailman terveysjärjestön ebolatoimia arvioivan raportin mukaan järjestöä ja sen rahoitusta on uudistettava.
7.7.2015
YK:n velka-asiantuntija on huolissaan lääke- ja ruokapulasta.
7.7.2015
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raportin mukaan tuhannet siirtolaiset joutuvat väkivallan ja kiristyksen uhreiksi.
6.7.2015
YK:n vuosituhattavoitteet tulevat tiensä päähän tänä vuonna. Viimeisen seurantaraportin mukaan osa tavoitteista on saavutettu – osaa ei.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.