7.8.2015
Ruuan hinta alimmillaan lähes kuuteen vuoteen
Myös viime vuoteen verrattuna ruoka on lähes viidenneksen halvempaa, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.
7.8.2015
Myös viime vuoteen verrattuna ruoka on lähes viidenneksen halvempaa, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.
7.8.2015
Muun muassa Intiassa, Pakistanissa ja Myanmarissa kärsitään tulvista, joiden seurauksena miljoonat ihmiset tarvitsevat apua.
7.8.2015
YK:n palestiinalaispakolaisten auttamisjärjestö tarvitsee lähes 93 miljoonaa euroa elokuun puoliväliin mennessä.
6.8.2015
Ihmisoikeusjärjestön mukaan maassa on keskitytty liikaa vain yhden osapuolen rikkomuksiin.
6.8.2015
Jopa 90 prosenttia Euroopan Alppien jäätiköistä voi hävitä vuosisadan loppuun mennessä.
6.8.2015
Järjestö varoitti etukäteen palveluiden sulkemisesta, mutta vain kahdeksan prosenttia tarvituista rahoista on kasassa.
5.8.2015
Suomalaisten arvioidaan lahjoittavan kehitysyhteistyöhön vuosittain noin 90 miljoonaa euroa. Järjestöjen mukaan Suomesta löytyy yhä hyödyntämätöntä lahjoittajapotentiaalia, mutta se ei riitä tulevien leikkausten korvaamiseksi.
5.8.2015
Kehitysyhteistyöleikkaukset luovat monia uhkia järjestöjen varainhankinnalle, mutta samalla tilanne tarjoaa mahdollisuuden myös rakentavaan keskusteluun.
4.8.2015
Kyseessä on läimäys vasten ihmisoikeusaktivistien kasvoja, sanoo Human Rights Watch.
3.8.2015
Hallituksen mukaan yli 200 000 ihmistä tarvitsee apua.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.