13.11.2015
El Niño kurittaa Keski-Amerikkaa
Kaksi vuotta kestäneen kuivuuden vaikutukset pahenevat. Myös Afrikka kärsii El Niñosta.
13.11.2015
Kaksi vuotta kestäneen kuivuuden vaikutukset pahenevat. Myös Afrikka kärsii El Niñosta.
13.11.2015
Ehkäisyn käytön lisääntyminen on samalla ehkäissyt 111 000 äitiyskuolemaa kolmessa vuodessa.
13.11.2015
Siirtolaisuuden syihin puuttuva hätärahasto on liian pieni, syyttävät Afrikan johtajat.
12.11.2015
Uusiutuvaa energiaa tuetaan globaalisti neljä kertaa vähemmän.
12.11.2015
Vuosia odotetun ohjeistuksen käytännön vaikutukset jäänevät pieniksi.
11.11.2015
Ihmisten elinkeinoja on parannettava, muuten he lähtevät muualle, varoittavat Somalimaan asiantuntijat Airi Kähärä ja Hussein Ismail Jama. Avunantajat näyttävät kuitenkin unohtaneet Somalimaan.
11.11.2015
Mikäli maailma onnistuu rajoittamaan lämpötilan nousun kahteen asteeseen, huomattavasti harvempi joutuu pakenemaan.
10.11.2015
Uudistuksia kuitenkin tarvitaan, jotta vaalit olisivat aidosti rehelliset, sanotaan alustavassa lausunnossa.
10.11.2015
Hallituksen kehitysyhteistyöleikkaukset vievät järjestön budjetista ensi vuonna 2,6 miljoonaa euroa.
9.11.2015
Ruandan presidentti muistutti maata kansanmurhan vaarasta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.