27.11.2015
Perustuslakiuudistus ajoi Nepalin uuteen kriisiin
Protesteissa on kuollut ainakin 50 ihmistä, eikä Intian puolelta ole saatu polttoainetta kahteen kuukauteen.
27.11.2015
Protesteissa on kuollut ainakin 50 ihmistä, eikä Intian puolelta ole saatu polttoainetta kahteen kuukauteen.
27.11.2015
Ruokajätti lupaa parantaa työntekijöiden oloja – järjestöt toivovat, että muut suuryritykset seuraavat perässä.
27.11.2015
Aids-kuolemat ovat globaalisti vähentyneet, mutta lapsena tartunnan saaneet nuoret ovat poikkeus.
26.11.2015
Jos maailman maat eivät lupaa parempia päästövähennyksiä, kehitysmaiden kustannukset nousevat yli 50 prosenttia, sanoo Oxfam.
26.11.2015
YK:n jäsenmaat sopivat syyskuussa uusista kestävän kehityksen tavoitteista. Optimistit pitävät agendaa ensiaskeleena kohti kestävää maailmaa, kriitikot lapsellisena haihatteluna. Saadaanko maailmaa pelastettua tällä keinolla?
26.11.2015
Suuri yleisö ei tiedä kestävän kehityksen tavoitteista juuri mitään, eikä ihme, sen verran hämmentävästä tekstistä on kyse, kirjoittaa Teija Laakso.
25.11.2015
Jatkossa järjestöt kilpailevat aiempaa enemmän keskenään, sanoi kehitysministeri Lenita Toivakka (kok).
25.11.2015
Thaimaalaiseen broilerintuotantoon liittyy vakavia työntekijöiden oikeuksien loukkauksia, ja kuluttajan on vaikea tietää, mistä broileri on peräisin, kertoo Finnwatch.
24.11.2015
EU ei myöskään ole saavuttanut lupaamaansa 0,7-tavoitetta, kritisoidaan AidWatch-raportissa.
23.11.2015
Ilmastonmuutoshaavoittuvuuden indeksin hännillä ovat esimerkiksi Kongo ja Keski-Afrikan tasavalta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.