28.10.2015
Raportti: Netin vapaus heikentynyt
Yli 61 prosenttia netinkäyttäjistä elää maissa, joissa sensuroidaan hallituksen, armeijan tai hallitsijaperheen kritisointia netissä.
28.10.2015
Yli 61 prosenttia netinkäyttäjistä elää maissa, joissa sensuroidaan hallituksen, armeijan tai hallitsijaperheen kritisointia netissä.
28.10.2015
Molempien osapuolten epäillään syyllistyneen rikkomuksiin, myös nälänhätä uhkaa.
27.10.2015
Järjestön yt-neuvotteluiden taustalla oli 6,2 miljoonan euron leikkaustarve.
27.10.2015
Avustustoimia hidastaa myös polttoainekriisi, jonka taustalla ovat uuden perustuslain nostattamat protestit.
26.10.2015
Järjestö vähentää 20 henkilötyövuotta kehitysyhteistyöbudjettiin ensi vuonna kohdistuvien leikkausten vuoksi.
26.10.2015
Tuoreen raportin mukaan Suomi myi maahan viime vuonna kranaatinheittimiä. Saudi-Arabia pommittaa parhaillaan Jemeniä.
26.10.2015
Neuvotteluteksti paisui jälleen eikä sopua ilmastorahoituksesta saatu aikaan.
23.10.2015
Hallituksen tai valtion päämiehenä on vain 19 naista.
23.10.2015
Israel on väkivaltaisuuksien kiihtyessä lisännyt tiesulkuja ja tarkastuspisteitä. Viivytys sairaalaan pääsyssä vaati palestiinalaisnaisen hengen.
23.10.2015
Yli 8,6 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.