24.11.2015
EU-maat raportoivat pakolaiskuluja kehitysyhteistyövaroiksi
EU ei myöskään ole saavuttanut lupaamaansa 0,7-tavoitetta, kritisoidaan AidWatch-raportissa.
24.11.2015
EU ei myöskään ole saavuttanut lupaamaansa 0,7-tavoitetta, kritisoidaan AidWatch-raportissa.
23.11.2015
Ilmastonmuutoshaavoittuvuuden indeksin hännillä ovat esimerkiksi Kongo ja Keski-Afrikan tasavalta.
23.11.2015
Saudi-Arabia on teloittanut tänä vuonna yli 150 ihmistä, ja määrä uhkaa yhä kasvaa.
20.11.2015
Ranskan hallitus kielsi ilmastomielenosoitukset turvallisuussyistä, mutta muualla aiotaan yhä marssia.
20.11.2015
Maailman talousfoorumin mukaan erot miesten ja naisten taloudellisissa mahdollisuuksissa kapenevat etanan vauhtia.
19.11.2015
Tuoreen selvityksen Suomi on siirtymässä kehityspolitiikassaan lyhytjänteiseen vienninedistämispolitiikkaan.
18.11.2015
Rauhanprosessin jatkuminen on epävarmalla pohjalla, sillä vaalivoiton kahmineelle Aung San Suu Kyin NLD-puolueelle etniset ryhmät eivät ole tärkeyslistan kärkipäässä.
18.11.2015
Vain harva Syyrian pakolainen ei harkitse veneeseen nousemista, kertoo Suomessa vieraillut Libanonin Unicefin apulaismaajohtaja Luciano Calestini.
17.11.2015
Kaikki osapuolet näyttävät syyllistyneen kansainvälisen humanitaarisen lain rikkomuksiin, ja myös terroristijärjestö Isis näyttää vallanneen alaa maassa.
17.11.2015
Noin 80 prosenttia maailman pakolaisleirien 8,7 miljoonasta asukkaasta elää ilman sähköä turvautuen pääasiassa perinteisiin polttoaineisiin ruuanlaitossa, kerrotaan tuoreessa tutkimuksessa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.