24.2.2016
Amnesty: Ihmisoikeuksien asema horjuu
Järjestön vuosiraportin mukaan käynnissä on salakavala kehitys, sillä myös ihmisoikeuksia puolustavat instituutiot heikkenevät.
24.2.2016
Järjestön vuosiraportin mukaan käynnissä on salakavala kehitys, sillä myös ihmisoikeuksia puolustavat instituutiot heikkenevät.
23.2.2016
OECD:n kehitysapukomitea sopi uusista säännöistä, joiden mukaan osa väkivaltaisten ääriliikkeiden vastaisesta työstä voidaan jatkossa tilastoida kehitysyhteistyövaroiksi. Järjestöt pelkäävät, että avusta hyötyy joku muu kuin köyhät.
23.2.2016
Trooppinen sykloni on varautumisesta huolimatta todennäköisesti tuhonnut monen toimeentulon.
22.2.2016
Sosiaaliseen mediaan ei äänestyspäivänä päässyt, ja ääntenlasku oli epämääräistä.
22.2.2016
Jemeniä pommittavan koalition jäsenmaat saavat yhä enemmän aseita.
19.2.2016
Tutkijat selvittivät ensimmäistä kertaa, kuinka suurella osalla ihmisistä on pyörä. Kävi ilmi, että Burkina Fasossa pyörä on useammalla kuin Suomessa.
19.2.2016
Samalla määrällä vettä voitaisiin tuottaa huomattavasti nykyistä enemmän ruokaa, sanovat tutkijat.
19.2.2016
Yli 200 000 lasta tarvitsee psykososiaalista tukea kaksi vuotta kestäneen konfliktin vuoksi, sanoo YK:n lastenrahasto Unicef.
18.2.2016
Kiinassa on pidätetty muun muassa kriittisiä kirjoja myyneitä kauppiaita.
18.2.2016
Suomalaiset kehitysyhteistyöjärjestöt etsivät yhä enemmän yhteistyömahdollisuuksia yritysten kanssa. Alkamassa on muun muassa tutkimushanke, jossa selvitetään, mikä yhteistyössä voi toimia ja mikä ei.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.