7.2.2017
Ukrainan kiihtynyt konflikti ajanut tuhansia lapsia pois koulusta
Tulitus on hellittänyt, mutta monet lapset eivät uskalla mennä kouluun, kertovat avustusjärjestöt.
7.2.2017
Tulitus on hellittänyt, mutta monet lapset eivät uskalla mennä kouluun, kertovat avustusjärjestöt.
6.2.2017
EU tukee Libyaa siirtolaisten tulon hillitsemiseksi. Ihmishenkien pelastamisesta suunnitelmassa ei ole kyse, sanoo Lääkärit ilman rajoja.
6.2.2017
Jo kaksi kuukautta lakkoilleet lääkärit vaativat parempia työoloja, hallitus taas uhkaa pidättää lääkäreitä. Potilailla, joilla ei ole varaa yksityissairaaloihin, on vaihtoehdot vähissä.
3.2.2017
Oulun yliopisto ja SKS haluavat tietää, miten kehitysyhteistyön kenttätyöläiset itse ovat kokeneet työnsä mielekkyyden.
3.2.2017
Pastori Evan Mawarirea syytetään muun muassa Zimbabwen lipun loukkaamisesta sekä hallitusta vastaan juonittelemisesta.
3.2.2017
Suomen auttamisjärjestelmään otettiin myös lapsia, joista osa on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.
2.2.2017
Järjestö toivoo, että kevään kuntavaalit käytäisiin ilman rasistisia kirjoituksia, ilmaisuja tai muuta rasistista toimintaa.
2.2.2017
Sotaa edeltävään aikaan verrattuna lapsiavioliittojen määrä on jopa nelinkertaistunut, varoittaa YK:n väestörahasto.
2.2.2017
Presidentin suunnitelmat esimerkiksi YK-järjestöjen rahoituksen leikkauksista kurittavat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia, arvioivat suomalaisjärjestöjen asiantuntijat. Toisaalta kerta ei olisi ensimmäinen.
2.2.2017
Perustulo voisi vähentää köyhyyttä mutta tulla toisaalta liian kalliiksi, maan talousselonteossa arvioidaan.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.