• 27.4.2017

    Pattitilanne Chilen kaivoskiistassa

    Chilen rannikolla sijaitsevan Coquimbon alueen kalastajat eivät uskalla riemuita paikallisviranomaisten päätöksestä, joka torjuu rautakaivoksen perustamisen lähistölle. Moni pelkää, että maan hallitus kumoaa päätöksen.

  • 14.12.2016

    Chile kielsi kidutuksen

    Laki saadaan 26 vuotta diktatuurin päättymisen jälkeen. Sekään ei yksin riitä julmuuksien estämiseksi.

  • 29.9.2016

    Chileläiset vaativat lisää eläkettä

    Chilessä eläkkeet kootaan työntekijöiden pakkosäästöinä, mutta järjestely ei vaurastuta eläkeläisiä.

  • 5.9.2016

    Latinalaisessa Amerikassa halutaan tehdä eläintuotannosta kestävämpää

    Karjatalous on tärkeä elinkeino, mutta sen aiheuttaa metsien katoamista, luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä ja päästöjä.

  • 9.8.2016

    Koulutus voisi kohentaa intiaanien asemaa

    Oikeus koulutukseen nostettiin teemaksi maailman alkuperäiskansojen päivänä, jota vietetään tänään 9. elokuuta. Latinalaisessa Amerikassa intiaanit on unohdettu sekä kouluopetuksen sisällössä että sen suunnittelussa.

  • 12.7.2016

    Merilevä kohentaa ruokavaliota ja elinkeinoja Latinalaisessa Amerikassa

    Monikäyttöinen merilevä tuo pienyrittäjille elannon, ja se on palaamassa myös lautasille.