19.5.2005
Jyrki69 & kadonneet lapset
The 69Eyes -yhtyeen laulaja Jyrki69 lähti Afrikkaan etsimään lapsuutensa mielikuvia. Hän löysi sielua sykähdyttävää kauneutta, elämäniloa ja tietysti musiikkia, mutta myös paratiisin varjoisan puolen.
19.5.2005
The 69Eyes -yhtyeen laulaja Jyrki69 lähti Afrikkaan etsimään lapsuutensa mielikuvia. Hän löysi sielua sykähdyttävää kauneutta, elämäniloa ja tietysti musiikkia, mutta myös paratiisin varjoisan puolen.
19.5.2005
Maailmanpankki on vaatinut teollisuusmaita poistamaan kaupan esteitä ja lisäämään kehitysapua. Niillä on vähän merkitystä niin kauan kuin Maailmanpankki ja teollisuusmaat eivät piittaa massiivisesta varjotaloudesta, joka pitää köyhät maat köyhinä.
19.5.2005
19.5.2005
Moniavioisuuden vastustajien kampanjointi uhkaa vesittyä Indonesiassa, kun korkeasti koulutetut naiset hehkuttavat julkisuudessa, kuinka tyytyväisiä he ovat rooleihinsa kolmansina tai neljänsinä vaimoina.
19.5.2005
Pastori Orlando Molina aloitti kansainvälisen avioliittoneuvonnan Suomessa. Hänen ohjeensa kahden kulttuurin liittoon ovat keskustelu, rehellisyys ja kärsivällisyys.
19.5.2005
19.5.2005
19.5.2005
Lähi-idän luonnonvarat ovat Yhdysvalloille niin tärkeitä, että se haluaa hallita alueen valtioita mahdollisimman tarkkaan.
19.5.2005
19.5.2005
Moniavioisuus on Senegalissa yleistä ja hyväksyttyä, mutta nuoremmat senegalilaiset haluaisivat olla miehelleen ainoita vaimoja.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.