• 2.10.2007

    Kehitysmaan viljelijät eivät hyödy hinnannoususta

    Usein kuulee sanottavan, että naisen euro on 80 senttiä, mutta köyhien maiden viljelijöiden euro on edellistä vielä paljon pienempi. Varattomat perustuotteiden viljelijät eivät pääse hyötymään tuloista, jotka kasaantuvat jalostajille ja maailmanmarkkinoiden suhdanteita hyödyntäville kauppiaille.

  • 2.10.2007

    Kai Vaara

    Kehityskriitikko Kai Vaara ei ole luopunut nuoruuden ihanteistaan, vaan haaveilee edelleen elämästä luonnossa kilpailun ja kulutusyhteiskunnan ulottumattomissa. Pirkanmaan järvi- ja metsämaisemissa Vaara saavuttaa kaipaamansa vapauden.

  • 2.10.2007

    Kasvatettu tappamaan

    Mistä on kyse, kun koira hyökkää tumma-ihoisen, mutta ei valkoisen ihmisen kimppuun? Marie Kajava kertoo kohtaamastaan miehestä, joka oli kasvattanut koirastaan rasistin.

  • 2.10.2007

    Olympialaiset ja kiinalaisten arki

    Vuoden 2008 olympialaiset ovat Kiinalle kuin pääsykoe vaikutusvaltaisten ja modernien valtioiden eliittiin. Massiivisten rakennusprojektien lisäksi kisajärjestelyihin on rekrytoitu niin eliittiyliopistojen opiskelijoita kuin köyhiä siirtotyöläisiä.

  • 2.10.2007

    Tansaniassa hiphopataan suurella sydämellä

    Dar es Salaamin hiphopparit käsittelevät tunteita ja vaikeita tapahtumia musiikin avulla. Heidän tekijänoikeuksistaan ei kuitenkaan välitä kukaan, ja aloittelevan muusikon pitää usein maksaa radioasemille saadakseen teoksensa eetteriin.

  • 2.10.2007

    Nomadit ja liikkuva elämäntapa

    Tieteilijät ovat jo kauan pohtineet selitystä ihmisen levottomuudelle. Nbororot ovat esimerkki paimentolaiskansasta, josta valtaosa on asettunut kiinteään leiriin heti olosuhteiden salliessa. Toisia nomadeja jatkuva muutto jaksaa edelleen ihastuttaa.

  • 2.10.2007

    Maailma paloina

    Pitäisikö huumaavat unikot tuhota vai hyödyntää lääkkeiden raaka-aineina? Kuuba nöyryttää Yhdysvaltoja kouluttamalla sille lääkäreitä. Kiinassa yhteiskunnalliset ongelmat johtuvat muun muassa siitä, että maassa on liikaa miehiä. Kuukauden kapine on keittiöösi tunkeutuneen kuokkavieraan pahin painajainen.

  • 2.10.2007

    Lahti saa kehitysapua Etelä-Afrikasta

    Lahden kaupungin kehitysyhteistyöhanke eteläafrikkalaisen piirikunnan kanssa on osoittautunut hedelmälliseksi molempien osapuolien kannalta. Lahtelaiset ovat saaneet afrikkalaisilta arvokkaita ohjeita ympäristönsuojelun parantamiseksi ja kuntajärjestelmän kehittämiseksi.

  • 2.10.2007

    Levyarvostelut

    Tälläkin kertaa kriitikon valitsemat kokoelmat ovat olleet korvia hivelevää kuunneltavaa. Flamencossa Ripattia viehättää syke, joka on syntynyt Andalusian romanien laulussa ja jota uudemmat vaikutteet ovat rikastuttaneet. Itämainen musiikki alkaa tanssittaa ja iltaa voi jatkaa salsan askelin.

  • 2.10.2007

    Aivovuodolle riittää vastaanottajia

    Euroopan Unioni toivottaa köyhien maiden koulutetut lämpimästi tervetulleiksi. Britanniassa julkinen terveydenhuolto hyytyisi toimintakyvyttömäksi ilman Afrikassa ja Aasiassa koulutettuja lääkäreitä ja hoitajia. Zimbabwen terveydenhuollon ammattilaisista yli puolet on muuttanut ulkomaille.