• 30.5.2014

    Kiina romuttamassa lähes kuusi miljoonaa autoa

    Viidennes Pekingin autoista joutaa romukoppaan, sanoo hillitöntä savusumua vastaan kamppaileva hallitus.

  • 27.5.2014

    Taas yksi ilmastonmuutosennätys rikottu

    Koko pohjoisella pallonpuoliskolla mitattiin ennätysmäisiä hiilidioksidipitoisuuksia huhtikuussa, sanoo Maailman ilmatieteen järjestö.

  • 23.5.2014

    Järjestöt pettyivät hallituksen sateenkaaripolitiikkaan

    "Ideologinen vastustus ei voi olla peruste sille, että lapsia kohdellaan keskenään eriarvoisesti", Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä sanoo.

  • 16.5.2014

    Euroopalle oma rauhaninstituutti

    Perustajien mukaan Ukrainan tilanne on osoittanut akuutin tarpeen vahvistaa eurooppalaista rauhanrakennusta.

  • 14.5.2014

    Suomalaistutkijat huolissaan TTIP-neuvotteluista

    Yli 50 suomalaista yhteiskuntatieteilijää on allekirjoittanut vetoomuksen vapaakauppaneuvottelujen ehtojen uudelleenavaamisesta.

  • 8.5.2014

    Brasilia sääti perustuslain netinkäyttäjille

    NSA:n vakoiluskandaali on kannustanut maata ponnistelemaan internetin vapauden puolesta.

  • 17.4.2014

    Järjestöt: Urkintateknologian kaupalle tarvitaan säännöt

    Länsimaisten yritysten tuotteita käytetään kehitysmaissa toisinajattelijoiden ajojahtiin, sanovat järjestöt.

  • 16.4.2014

    Aasian ilmansaasteet vahvistavat jo Tyynenmeren myrskyjä

    Saasteiden vahvistamat myrskyt saattavat muuttaa säätä jopa Pohjois-Amerikassa saakka, sanotaan uudessa tutkimuksessa.

  • 14.4.2014

    Yhdysvallat valjasti USAID:in kumoamaan Kuuban hallitusta

    Kehitysviraston operaatio oli kuin CIA:n käsikirjasta, sanovat kriitikot.

  • 11.4.2014

    Raportti: Intian vaateteollisuutta pyöritetään pakkotyöllä

    Tamil Nadun osavaltiossa on jopa 100 000 työhön pakotettua alaikäistä tyttöä, arvioidaan uudessa raportissa.