• 22.8.2014

    Ylikulutuksen merkkipäivä aikaistunut viikoilla 2000-luvulla

    Tällä viikolla vietetty ylikulutuspäivä oli vielä vuosituhannen vaihteessa vasta lokakuun alussa.

  • 21.8.2014

    Merten elohopeapitoisuudet jopa kolminkertaistuneet

    Jalometallin määrä on kasvanut erityisesti merien pintavesissä, joiden koostumus muuttuu syväämerta nopeammin, sanotaan uudessa tutkimuksessa.

  • 20.8.2014

    Salametsästäjät tappaneet 100 000 norsua parissa vuodessa

    Aasialainen kysyntä on lietsoo salametsästystä, sanotaan uudessa tutkimuksessa.

  • 20.8.2014

    Amnesty St. Louisin lähiössä: "Selvä ihmisoikeuskriisi"

    Amnesty on lähettänyt Fergusoniin tarkkailijaryhmän. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun järjestön asiantuntijuutta tarvitaan Yhdysvalloissa, järjestö sanoo.

  • 19.8.2014

    Avustustyöntekijöiden surmat huippulukemissa

    Viime vuosi oli humanitaarisen työn tekijöille vaarallisin koskaan, sanovat tilastoja keräävät tutkijat.

  • 27.6.2014

    Suomesta UN Womenin suurin rahoittaja

    YK:n tasa-arvojärjestölle lähtee Suomesta 20 miljoonan euron potti tänä vuonna.

  • 26.6.2014

    Amnesty epäilee sotarikoksia eteläisessä Sudanissa

    Satelliittikuvat paljastavat hallituksen joukkojen pommittaneen alueita mielivaltaisesti, järjestö sanoo.

  • 24.6.2014

    Pakolaisia nyt yhtä paljon kuin maailmansodan jälkeen

    Joka toinen pakolainen on alaikäinen, sanoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

  • 18.6.2014

    Suomi tukemaan YK:n seksuaalisen väkivallan ehkäisykampanjaa

    Pekka Haavisto ilmoitti kahden miljoonan euron lahjoituksesta kampanjalle Lontoon jättikokouksessa.

  • 6.6.2014

    EU:n kasvihuonepäästöt ennätysalhaalla

    EU:n esimerkki osoittaa, että talouskasvu on yhdistettävissä ilmastonmuutoksen estämiseen, sanoo EEA.