• 28.1.2019

    Reilu matkailu yleistyy Etelä-Afrikassa – ”Toivon, että tulevaisuudessa vastuullinen matkailu ei ole mitään erikoista”

    Etelä-Afrikka on myöntänyt reilun matkailun sertifikaatin kymmenille yrityksille vuodesta 2010 alkaen. Pöytävuoren juurella sijaitseva reilu hostelli tukee henkilökunnan koulutusta, pyrkii ympäristöystävällisyyteen ja maksaa palkkaa yli kaksi kertaa minimipalkan verran.

  • 16.1.2019

    Veden loppumisen täpärästi välttäneessä Kapkaupungissa kärsitään yhä vesipulasta

    Kuivuus ja kehno suunnittelu ajoivat Kapkaupungin viime vuonna veden loppumisen partaalle. “Day Zero” eli päivä, jolloin hanat olisivat kuivuneet kokonaan, vältettiin, kun vettä alettiin säännöstellä ja käyttöä järkeistää. Kaupungin suurimman slummin kasvimailla vesipula on kuitenkin yhä tuttu ilmiö.

  • 28.11.2017

    Naisten taksit tuovat turvaa Mumbaissa – "miehet väittävät, ettei nainen osaa ajaa"

    Onnettomuudet ovat yleisiä Intian liikenteessä. Niitä kitkee Viira-taksiyhtiö, jonka kuskit ja asiakkaat ovat naisia. Samalla ne tuovat kaivattuja tuloja naisille.

  • 9.1.2017

    Siemenpankki vahvistaa tulevaisuuden ruokaturvaa

    Kasvilajeja ja -lajikkeita kuolee kovaa tahtia sukupuuttoon samalla kun ilmasto lämpenee. Kolumbian maaseudulla sijaitseva siemenpankki yrittää pelastaa muun muassa papulajit.

  • 8.2.2011

    Ban Ki-moon on "katastrofi"

    Ban Ki-moon saa täystyrmäyksen YK:n