5.12.2018
Missä olisit mummona mieluiten?
Olen miettinyt, missä itse haluaisin vanheta. Missä minulla olisi hyvä olla niin fyysisesti kuin psyykkisesti? Jäisinkö Suomeen?
5.12.2018
Olen miettinyt, missä itse haluaisin vanheta. Missä minulla olisi hyvä olla niin fyysisesti kuin psyykkisesti? Jäisinkö Suomeen?
2.11.2018
Kehitysrahoituksen lisäämisen ohella on entistä tärkeämpää, että länsimaat pitävät huolen kehittyvien talouksien tuotteiden ja palvelujen pääsymahdollisuudesta vauraille markkinoille, kirjoittaa Markus Leikola.
12.10.2018
Empatia on tärkeää, mutta on tärkeää pohtia, ketä auttamisesi lopulta auttaa, Mimosa Hedberg kirjoittaa.
3.10.2018
Vaikka naisten asema ja tasa-arvo ovat ottaneet huimia harppauksia sitten 1960-luvun, tarvitsemme yhä esikuvia. Antamalla naisille esimerkin selviytymisestä ja oman elämänsä haltuun ottamisesta vahvistamme kansakuntia hyvin perustavanlaatuisella tavalla, Anni Valtonen kirjoittaa.
4.9.2018
On havaittu, että globaalisti siirtolaisuus vähentää terrorismia ja lisää hyvinvointia vastaanottavissa maissa, Elina Hirvonen kirjoittaa.
19.8.2018
Miksi Matt Damon hyväksytään suomalaiseksi, mutta täällä syntyneet maahanmuuttajataustaiset ihmiset ei, Ozan Yanar pohtii.
14.8.2018
Miten kampanjoita pitäisi tehdä, jotta ne saisivat länsimaiset lahjoittajat tukemaan työtä, mutta eivät toistaisi stereotyyppisiä kuvia ”uhreista” ja ”auttajista”, Elina Hirvonen kysyy.
8.8.2018
Patriootti on ihminen, joka rakastaa maataan, mutta on avoin muille.
27.6.2018
Vuoria, vatsatauteja, muovitonta elämää? Mimosa Hedberg aloittaa uuden kolumnisarjan Nepalista.
20.6.2018
Monet asiat ovat paremmin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että maailma olisi valmis, kirjoittaa Elina Hirvonen.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.