26.9.2012
Nigerissä puoli miljoonaa tulvauhria
Sahelin kuivuus vaihtui rankkasateisiin ja tulviin.
26.9.2012
Sahelin kuivuus vaihtui rankkasateisiin ja tulviin.
26.9.2012
Kauttaan lopetteleva Felipe Calderón haluaa rajoittaa muun muassa lakko-oikeutta.
26.9.2012
Työura jatkuu hautaan saakka, moni elättää aidsin orpouttamia lapsenlapsiaan.
25.9.2012
Lähelle Sotšia asutuksen viereen rakennettavan maakaasuvoimalan pelätään aiheuttavan terveysriskejä ja pilaavan elinympäristöä.
25.9.2012
Lakimiehet vapaaehtoistyössä, todisteet usein ohikulkijan kännykkäkamerasta.
24.9.2012
Tyhjällä vatsalla ei innovaatioita synny, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
21.9.2012
Hukkumisuutisiin kyllästynyt nainen ryhtyi luomaan nuorille työpaikkoja.
20.9.2012
Myös oppositio syyllistyy sotarikoksiin, sanovat kansainväliset järjestöt.
20.9.2012
Kuntalaisten mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon ovat tällä hetkellä vähäisiä, todetaan ministeriöiden tekemässä selvityksessä.
20.9.2012
Lähestyvät Yhdysvaltain presidentinvaalit uhkaavat lykätä Kansainvälisen valuuttarahaston vallanjaon uudistusta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.