• 5.5.2023

    Raportti: Viidennes nuorista naisista on avioitunut alaikäisenä – Lapsiavioliitot ovat vähentyneet 2000-luvulla, mutta ”polykriisi” uhkaa pysäyttää kehityksen

    Lapsiavioliittoja solmitaan aiempaa vähemmän, mutta monin paikoin edistys on pysähtynyt. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa menee vielä yli 200 vuotta ennen kuin lapsiavioliitoista on päästy eroon, sanoo Unicef.

  • 4.5.2023

    Voiko nainen suojautua verkkovihalta, Elina Nikulainen?

    Naisten verkossa kokevan vihan vaikutus moninkertaistuu, sillä naiset kokevat häirintää kaikkialla. Jokaisella on oikeus omiin digitaalisiin rajoihin, muistuttaa tasa-arvoasiantuntija Elina Nikulainen, joka on selvittänyt kehittyvien maiden naisihmisoikeuspuolustajien asemaa digitalisoituvassa maailmassa.

  • 4.5.2023

    Ugandan parlamentti hyväksyi uudelleen pelätyn homoseksuaalisuuslain

    Maailman tiukimmaksi kuvailtua lakia muutettiin presidentin pyynnöstä, mutta vain pintapuolisesti. Samaa sukupuolta olevien suhteista voi tietyissä tapauksissa saada yhä kuolemantuomion.

  • 3.5.2023

    Myanmarin ahdingossa oleva armeija turvautuu siviileihin kohdistuviin julmuuksiin

    Armeija kaappasi vallan Myanmarissa yli kaksi vuotta sitten, ja maan tilanne on jopa pahempi kuin aiempien konfliktien aikana. ”Tilanne muuttuu alati huonommaksi. Poliittisia vankeja, tapettuja ihmisiä ja poltettuja taloja on paljon enemmän. Sotilasjuntta sortaa kansaa ja on jopa aiempaa brutaalimpi”, sanoo poliittisten vankien avustusyhdistys AAPP:ssa toimiva aktivisti Kyaw Soe Win.

  • 3.5.2023

    Lehdistönvapausindeksi: Journalismin toimintaympäristö huono 128 massa, valeuutisteollisuus heikentää lehdistönvapautta

    Suomi on Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä viidenneksi paras maa, mutta Viestikoekeskus-jutun tuomiot heikentävät toimittajien turvallisuutta. Maailmanlaajuisesti huolta aiheuttaa valeuutisten tehtailu, jossa hyödynnetään myös tekoälyä.

  • 2.5.2023

    Amnesty: Israel valvoo palestiinalaisia epäeettisen kasvojentunnistusteknologian avulla – ”Palestiinalaisten Facebookiksi” pilkatun järjestelmän avulla voidaan syventää liikkumisrajoituksia

    Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoi Israelin viranomaisia syrjinnästä ja apartheid-järjestelmän syventämisestä teknologian avulla. Tuoreessa tutkimuksessa käytettiin Tampereen yliopiston keräämää tietoa.

  • 2.5.2023

    Intian hindunationalistit muokkaavat historiaa mieleisekseen

    Intian mogulien aikakaudella rakennettiin muun muassa maailmankuulu Taj Mahal -pyhättö. Islaminuskon merkitystä maan historiassa halutaan nyt kuitenkin vähätellä ja moguliaika on päätetty poistaa historian oppikirjoista. Viranomaisten mielestä kyse on ”järkiperäistämisestä”, tutkijat ovat huolissaan vääristelyn vaikutuksista.

  • 28.4.2023

    Aliravitsemuksen takia hoitoa tarvitsevien lasten määrä on moninkertaistunut Koillis-Nigeriassa – Lääkärit ilman rajoja varoittaa katastrofista, sillä varsinainen ruokapulakausi alkaa vasta lähikuukausina

    Lääkärit ilman rajoja -järjestön aliravitsemusklinikalla hoidetaan jo lähes 150:tä lasta viikossa. Taustalla on pitkään jatkunut konflikti, tulvat ja inflaatio.

  • 27.4.2023

    Selvitys: Länsimaiset avunantajat ovat rahoittaneet Ugandassa homofobiaa levittäviä kristillisiä yhteisöjä – Suomessa ulkoministeriö selvittää tukea helluntaikirkolle, jonka edustaja on laukonut sateenkaarivastaisia mielipiteitä mediassa

    Suomalainen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International tukee Ugandassa helluntaikirkko PCU:ta, jonka edustaja on sanonut homoseksuaalisuuden olevan Raamatun vastaista. Ulkoministeriön ohjeet kieltävät kaikenlaisen syrjinnän. Fida ja ulkoministeriö lupaavat selvittää asian.

  • 26.4.2023

    Ukrainan sota herätti henkiin geopoliittisen kilpailun Afrikasta – Maanosan pitää nyt vältellä joutumista supervaltojen intressien ristipaineeseen

    Afrikasta on tullut yhä selkeämmin Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän välisen geopoliittisen kilpailun kohde. Se vaatii maanosalta huolellista strategiaa ja sen omien voimavarojen hyödyntämistä, kirjoittaa Linus Atarah.