• 16.10.2023

    Ilmastonmuutos on jo ajanut satoja tuhansia pakosalle Perussa – Kaikki eivät voi tai halua lähteä

    Latinalaisessa Amerikassa voi vuoteen 2050 mennessä olla jo yli kymmenen miljoonaa ilmastosiirtolaista. Perussa ihmiset pakenevat sekä kuivuutta että tulvia. Osa alistuu elämään vaikeissa olosuhteissa. ”En aio mennä tyhjälle tontille aloittamaan alusta taas, siksi jään tänne. Jätän kaiken Jumalan käsiin”, sanoo Paulina Vílchez, 72.

  • 13.10.2023

    Maailmassa heitetään pois vuosittain noin 7,3 miljardia sähköllä toimivaa lelua – ”Näkymätöntä” e-jätettä pitäisi kierrättää tehokkaammin, vaaditaan tuoreessa raportissa

    Moni kuluttaja heittää piensähkölaitteet sekajätteeseen tai varastoi niitä kotonaan. Ne sisältävät kuitenkin arvokkaita raaka-aineita, joita tarvitaan vihreässä siirtymässä, muistutetaan YK:n tekemässä laskelmassa.

  • 12.10.2023

    Israelin ja Hamasin sotaa käydään myös mediarintamalla – ”Vihaiset arabit” -tarinassa on riskinsä, varoittavat asiantuntijat

    Israelin ja Hamasin väkivaltaisuuksista uutisoiminen on vaikeaa, sillä konflikti on politisoitunut ja eri osapuolet yrittävät saada omaa viestiään vahvasti läpi. Toimittaja Karoliina Knuuti ja Lähi-idän mediasotaan perehtynyt Tapio Kujala toivovat toimittajilta hyvää taustoittamista.

  • 10.10.2023

    Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo: Palestiinan avun jäädyttäminen olisi lyhytnäköistä

    Saksa ja Itävalta ovat jäädyttäneet tukensa Palestiinalaisalueelle. Fingo muistuttaa, että jos Suomi lakkauttaa tukensa, siitä kärsivät eniten siviilit.

  • 10.10.2023

    Raportti: Yli puolet köyhimmistä maista joutuu lähivuosina leikkaamaan julkisia menoja velkaantumisen takia – ”Konkurssi uhkaa kokonaisia maita”

    Oxfam kritisoi Maailmanpankkia ja IMF:ää siitä, että ne ajavat kehittyvissä maissa leikkauspolitiikkaa. Köyhät maat käyttävät jo nyt neljä kertaa enemmän rahaa velkojen takaisinmaksuun kuin terveydenhuoltoon, järjestö varoittaa.

  • 10.10.2023

    Laventeli auttaa Kashmirin maanviljelijöitä selviytymään ilmastonmuutoksesta

    Kashmirin laakso kärsii pahasta kuivuudesta, eikä maanviljelys tuota enää yhtä paljon kuin ennen. Viljelijä Mohammad Subhan Dar on monien muiden tavoin vaihtanut laventeliin, ja tulokset ovat olleet hyvät.

  • 9.10.2023

    Väkivalta leimahti Israelissa ja Palestiinalaisalueilla – Ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat sodan säännöistä, jotka pätevät konfliktista riippumatta

    Siviilien tappaminen tahallaan on aina sotarikos, muistuttavat Amnesty ja Human Rights Watch.

  • 6.10.2023

    Jo kertaalleen sotaa paenneet eteläsudanilaiset joutuvat palaamaan Sudanista – WFP varoittaa ruokakriisistä

    Lähes 300 000 ihmistä on paennut Sudanin sisällissotaa Etelä-Sudaniin. Suurin osa heistä on maahan palaavia pakolaisia, jotka kärsivät nälästä.

  • 5.10.2023

    Raportti: Autoritaariset hallitukset hyödyntävät tekoälyä polkeakseen ihmisoikeuksia verkossa

    Tekoälystä voi olla hyötyä, mutta sitä käytetään myös digitaalisen sorron välineenä. Siksi sitä pitäisi säädellä tarkemmin, sanoo Freedom House.

  • 4.10.2023

    Kun Marokossa järisi, naapurimaat tarjosivat apuaan niin kuin pitikin – Mutta oliko kyseessä sittenkin valkoisen pelastajan kompleksi?

    Länsimaisessa mediassa ihmeteltiin, miksi Marokko ottaa vastaan vain osan tarjotusta avusta maanjäristyksen tuhojen korjaamiseen. Siihen saattoi olla ihan järkeväkin syy.