28.9.2012
YK:n talous- ja sosiaalineuvosto lupaa kestävää kehitystä
ECOSOCia aiotaan uudistaa kestävän kehityksen toteuttamiseksi.
28.9.2012
ECOSOCia aiotaan uudistaa kestävän kehityksen toteuttamiseksi.
10.8.2012
Puhdas vesi puuttuu yhä 800 miljoonalta ihmiseltä ja vessattomia on miljardeja.
18.7.2012
Uusia rahoituslähteitä kehitysavulle kaivataan, koska taloudellinen taantuma on vähentänyt valtioiden maksuhalukkuutta.
2.4.2012
Syyriassa jatkuva tappaminen ja kärsimys saa meidät kaikki epätoivoisiksi. Asialle on kuitenkin myös rauhanomaisia vaihtoehtoja, sanoo Johan Galtung.
22.3.2012
Huoli maailman hupenevista vesivaroista kasvaa. YK esittää vesivarojen globaalia hallinnointia. Kansalaisjärjestöt siirtäisivät vastuun yrityksiltä yhteisöille.
19.3.2012
Yhdysvallat on päätynyt outoon seuraan naisten oikeuksia koskevissa asioissa.
18.11.2011
Jos Yhdysvallat liittolaisineen saa tahtonsa läpi, Genevessä hyväksytään sopimus, joka sallisi rypäleaseiden käytön vuoteen 2026 saakka.
16.5.2011
Vähiten kehittyneiden maiden määrä pitää puolittaa vuosikymmenessä, sovittiin Istanbulin YK-konferenssissa.
12.4.2011
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kaavailee järjestön kuluihin kolmen prosentin leikkausta.
4.4.2011
Libyan kapinalliset ansaitsevat demokraattisesti ajattelevien ihmisten tuen, mutta Muammar Gaddafia vastaan hyökännyt kansainvälinen koalitio kärsii uskottavuusongelmasta, kirjoittaa Ignacio Ramonet.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.