15.4.2013
"Kehitysmaiden teollistuminen entistä vaikeampaa"
Ilmastonmuutos, työttömyys ja globalisaatio vaikeuttavat teollistumisen toteuttamista merkittävästi, väitetään uudessa julkaisussa.
15.4.2013
Ilmastonmuutos, työttömyys ja globalisaatio vaikeuttavat teollistumisen toteuttamista merkittävästi, väitetään uudessa julkaisussa.
12.4.2013
Tänä vuonna raportoitujen tapausten määrä on kasvanut kolmanneksella edellisvuodesta, raportoi Afganistanin ihmisoikeuskomissio.
9.4.2013
Tutkija Marikki Stocchettin mukaan lupaavan Beyond 2015 -kehitysagendasuunnitelman haasteita ovat poliittinen vetämättömyys ja tavoitteiden laajuus.
5.4.2013
Kansainvälinen yhteisö tuomitsee kapinallisten hyökkäyksen Keski-Afrikan pääkaupunkiin.
3.4.2013
Kansalaisjärjestöt ovat toivottaneet YK:n yleiskokouksen hyväksymän kansainvälisen asekauppasopimuksen tervetulleeksi.
28.3.2013
Pääsihteeri Ban Ki-moon on nimittänyt hanakasti entisiä valtionpäämiehiä YK-tehtäviin.
26.3.2013
Väkivalta tuottaa vain lisää ongelmia, neuvotteluja pohjustavat tohtorit vakuuttavat.
22.3.2013
Tutkija kääntäisi huomion myös maatalouden vedenkulutukseen.
20.3.2013
Pitkittyvä sota koettelee naapurimaan rajaseudun kestokykyä, kirjoittaa Zak Brophy.
20.3.2013
Nyt saavutettu kansainvälinen yksimielisyys julistuksesta on historiallinen, sanoo Suomen UN Women.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.