18.6.2013
Bonnin ilmastokokouksessa edistystä ja riitelyä
Viimeisimmissä ilmastoneuvotteluissa saavutettiin YK:n mukaan konkreettista edistystä, mutta Venäjä onnistui jäädyttämään yhden työryhmän työn kokonaan.
18.6.2013
Viimeisimmissä ilmastoneuvotteluissa saavutettiin YK:n mukaan konkreettista edistystä, mutta Venäjä onnistui jäädyttämään yhden työryhmän työn kokonaan.
14.6.2013
Ulkomaisesta agenttiudesta säädettyä sakkorangaistusta on käytetty tiuhaan tahtiin.
13.6.2013
Pienviljelijöiden tukeminen nostaisi ihmisiä köyhyydestä ja vähentäisi nälänhätää merkittävästi, selviää YK:n raportista.
13.6.2013
Sekä YK että ihmisoikeusjärjestöt vaativat, että Burman hallitus puuttuu viipymättä rohingya-vähemmistön ihmisoikeuksien sortamiseen.
12.6.2013
Argentiinan työtä tekevät vangit perustivat viime kesänä ammattiliiton palauttaakseen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuden ammatilliseen järjestäytymiseen, kirjoittaa Marcela Valente.
10.6.2013
Tupakkamainonnan vähentäminen on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää tupakoitsijoiden ja tupakan aiheuttamien kuolemien määrää, selviää WHO:n tutkimuksista.
7.6.2013
Lääkärit ilman rajoja pitää Haitin koleratilannetta hälyttävänä, samaan aikaan uhrien antama määräaika neuvotteluille lähenee.
5.6.2013
Vain kymmenesosa kansainvälisestä katastrofiavusta on varattu niihin valmistautumiseen ja ehkäisyyn, selviää uudesta tutkimuksesta.
4.6.2013
Vauvana saatu kehno ravinto heikentää oppimiskykyä ja tuloja, kirjoittaa Jim Lobe.
3.6.2013
Toinen toistaan seuranneen kriisit ovat köyhdyttäneet egyptiläisiä ja heikentäneet ruokaturvaa, selviää tutkimuksista.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.