4.3.2014
Dubaista päässyt tonneittain konfliktikultaa maailmanmarkkinoille
Julkisuuteen vuodetusta dokumenteista paljastuu ainakin tuhannen ihmisen asiakkaan myyneen kultaa ilman henkilöpapereita.
4.3.2014
Julkisuuteen vuodetusta dokumenteista paljastuu ainakin tuhannen ihmisen asiakkaan myyneen kultaa ilman henkilöpapereita.
27.2.2014
EU on kuullut yli sadan yrityksen kantoja vapaakauppasopimuksesta, mutta suostuu paljastamaan tapaamisista vain mustaksi sensuroituja pöytäkirjoja, sanoo lobbausta seuraava järjestö.
24.2.2014
Nesteelle palmuöljyä toimittavan Golden Agrin epäillään anastaneen metsiä suojelutarkoitukseen.
20.2.2014
Uuden tutkimuksen mukaan yhteys sääntelemättömien pikaruokamarkkinoiden ja pikaruoan kulutuksen välillä on selvä.
17.2.2014
Viimeisten viiden vuoden aikana sijoituksia vetävien maiden kärkeen on noussut myös veroparatiisiksi luokiteltu Brittiläiset Neitsytsaaret.
12.2.2014
Human Rights Watchin haastattelemat työntekijät kertovat ay-aktivistien pahoinpitelyistä ja uhkailuista.
10.2.2014
Huonekalujätti menettää FSC-sertifikaatin Venäjän Karjalassa tehdyiltä tuotteilta tuoreen auditoinnin paljastamien rikkomusten vuoksi.
7.2.2014
Suuryrityksille tarjotaan porkkanaa helpomman Reilu kauppa -kriteeristön kautta.
3.2.2014
Joukko kaupunginvaltuutettuja vaatii purkamaan HSL-kuntayhtymän ja Israelin siirtokunnissa toimivan Veolian yhteistyön.
28.1.2014
Ananasmehutoimittajan tehtaalta löytyy merkkejä ihmiskaupasta ja pakkotyöstä, sanoo Finnwatch.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.