16.4.2018
Rauhanjärjestöt: Syyriaan tehdyt ohjusiskut uhkaavat kiihdyttää sotaa
Rauhanpuolustajat ja Rauhanliitto toivovat Suomelta diplomatiaa Syyrian tilanteen ratkomisessa.
16.4.2018
Rauhanpuolustajat ja Rauhanliitto toivovat Suomelta diplomatiaa Syyrian tilanteen ratkomisessa.
16.3.2018
Rauhanjärjestöjen raportin mukaan myös Suomessa on rahoituslaitoksia, jotka investoivat ydinaseisiin. Vastustus on kuitenkin kasvanut.
6.10.2017
Suomen Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronbergin mukaan ICAN-verkosto on muuttanut ydinaseisiin liittyvää ajattelua. Hän toivoo, että näin tapahtuu myös Suomessa.
7.7.2017
New Yorkissa käydyt ydinasekieltoneuvottelut päättyvät tänään, ja toiveet ovat korkealla uuden ydinaseet kieltävän sopimuksen hyväksymisestä. Sopimusta varjostaa se, että ydinasevaltiot eivät ole siinä mukana.
14.6.2017
130 maata aloittaa tällä viikolla toisen kierroksen neuvotteluissa ydinaseet kieltävästä sopimuksesta. Rauhanjärjestöjen mukaan sopimus saatetaan saada aikaan jo tänä kesänä.
31.3.2017
New Yorkissa on neuvoteltu tällä viikolla ydinaseet kieltävästä sopimuksesta. Suomi jäi neuvotteluista pois, sillä sen mielestä ydinsulkusopimus tarjoaa riittävät keinot ydinaseriisunnan edistämiseksi.
1.11.2016
YK:n jäsenmaat äänestivät aloittavansa neuvottelut sopimuksesta, joka kieltää ydinaseet täysin. Suomi jätti äänestämättä.
14.6.2016
Rauhantutkimuslaitos Siprin mukaan yksikään ydinasevaltioista ei aio luopua varannoistaan lähitulevaisuudessa.
11.2.2016
Ydinkokeet kieltävä sopimus on ollut allekirjoitettavana 20 vuotta, ja moni avainmaa vitkuttelee yhä.
5.8.2015
Viime kuussa solmittu sopimus Iranin ydinaseiden rajoittamisesta uhkaa kiihdyttää tavanomaista asevarustelua Lähi-idässä.