27.2.2023
Kolera leviää yhä useammassa maassa – Miljardi ihmistä on vaarassa, varoittaa WHO
Koleraa voidaan torjua hyvällä hygienialla ja rokotteella, mutta rokotteita ei tänä vuonna ole riittävästi tarjolla.
27.2.2023
Koleraa voidaan torjua hyvällä hygienialla ja rokotteella, mutta rokotteita ei tänä vuonna ole riittävästi tarjolla.
19.1.2023
Malawin eteläosassa sijaitseva sairaala ilmoitti koleratartunnasta viime maaliskuussa. Siitä alkoi epidemia, joka pitää yhä maata otteessaan. Tärkeä tekijä epidemian taustalla oli hirmumyrsky Ana, mutta tauti leviää myös jätehuolto-ongelmien ja ikääntyneiden viemärijärjestelmien vuoksi.
11.1.2023
Syyriasta paennut Sarah Mardini, saksalainen pelastussukeltaja Seán Binder ja 22 muuta ovat syytteessä muun muassa vakoilusta ja väärennöksestä. Todellisuudessa kyse on Kreikan yrityksestä torjua siirtolaisuutta, sanovat ihmisoikeusjärjestöt.
2.8.2022
Presidentti Emmerson Mnangagwan ”presidentillinen porakaivosuunnitelma” tähtää pohjaveden hyödyntämiseen, vaikka asiantuntijoiden mukaan pohjaveteen pitäisi kajota vain varoen.
25.4.2022
Maailman jätevesistä 80 prosenttia jää käsittelemättä, eivätkä vedenpuhdistuslaitokset kehittyneissäkään maissa pysty pysäyttämään taudinaiheuttajia. Tämä saattaa johtaa nykyisiä lääkkeitä vahvempien supermikrobien kehittymiseen.
24.1.2022
Malawissa heikko hygienia on tehnyt terveyskeskusista tautien lähteitä. 80 prosentissa potilaskäymälöitä ei ole käsienpesumahdollisuutta.
6.8.2021
Barcelonassa tehdyn tutkimuksen mukaan hanavesi on pullovettä parempi vaihtoehto, kun tarkastellaan ympäristö- ja terveysvaikutuksia yhdessä.
3.8.2021
Köyhät maksavat vedestään usein rikkaita enemmän. Jos myös varakkaat maksaisivat vedestään ja viemäröinnistään reilun hinnan, voitaisin hillitä veden tuhlausta ja sijoittaa kerätty raha parempiin vesipalveluihin, kirjoittaa Sanitation and Water for Allin toimitusjohtaja Catarina de-Albuquerque.
2.7.2021
Koronapandemian alussa kolmasosa ihmisistä ei voinut pestä käsiään vedellä ja saippualla. Tuoreen raportin mukaan köyhimmissä maissa edistyksen pitäisi jopa kymmenkertaistua, jotta vuonna 2030 kaikilla olisi puhdasta vettä ja sanitaatiopalvelut.
16.4.2021
Mexico City on hyvää vauhtia matkalla tilanteeseen, jossa vettä ei riitä kaikille kaupungin 21 miljoonalle asukkaalle. Viime vuosina valtion tukiohjelman avulla on kuitenkin asennettu yli 20 000 sadeveden keräysjärjestelmää veden vähyydestä kärsiviin kaupunginosiin. Se lievittää paineita mutta ei ratkaise ongelmaa kokonaan.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).