• 7.8.2018

    Uusi kestävän kehityksen ajatushautomo nuorille innostaa ajattelemaan ekologisesti

    Suomen luonnonsuojeluliitto on perustanut nuorille suunnatun ajatushautomon, joka keskittyy kestävään kehitykseen. "Emme voi vain korjata jo tehtyjä virheitä, vaan meidän täytyy myös ennakoida tulevaa ja rakentaa yhdessä kestävämpää elämäntapaa”, hankkeen koordinattori sanoo.

  • 10.12.2015

    Amnestyn ihmisoikeuspalkinto turvapaikanhakijoiden auttajille

    Kynttiläpalkinnon saavat Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset erityisesti työstään kuluneen syksyn aikana.

  • 24.3.2015

    Tutkimus: Kehitysmaiden vapaaehtoisista hyötyä paikallisille

    Kehitysmaihin suuntautuvia vapaaehtoisohjelmia kritisoidaan usein, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan vapaaehtoisilla on ainutlaatuinen rooli.

  • 25.6.2014

    Vapaaehtoistyö ei ole pelkille idealisteille

    Kehitysmaavapaaehtoiseksi lähtemisen motiivit vaihtelevat cv-merkinnän saamisesta maailmanparannusintoon.

  • 24.4.2013

    "Oikeus terveyteen kuuluu myös paperittomille"

    Paperittomilla on YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan yhtälainen oikeus terveydenhuoltoon kuin kansalaisilla, vaikka oikeudet eivät tällä hetkellä toteudu Suomessa, toteaa Pakolaisneuvonnan juristi Karoliina Heikinheimo.