8.1.2019
"Elämä on paras opettaja"
Miltä vanheneminen tuntuu? Mikä elämässä on tärkeää? Mitä vuodet ovat opettaneet? Joseph, Hasnahar, Elsa, Seija ja Antonio kertovat.
8.1.2019
Miltä vanheneminen tuntuu? Mikä elämässä on tärkeää? Mitä vuodet ovat opettaneet? Joseph, Hasnahar, Elsa, Seija ja Antonio kertovat.
5.7.2018
Avustusjärjestön tekemän kyselyn mukaan suurin osa Syyrian vammaisista lapsista ei saa esimerkiksi tarvitsemiaan neuvontapalveluita tai apuvälineitä.
4.5.2018
Historian vääryyksillä on yhteys myös tämän päivän rakenteelliseen syrjintään, todettiin eilen järjestetyssä Ihmisoikeusliiton kevätseminaarissa.
12.3.2018
Vammaisia menehtyy luonnonkatastrofeissa ja konflikteissa neljä kertaa enemmän kuin muita ihmisiä. Nepalissa maanjäristykset opettivat, että vammaisten huomioimisessa on vielä petrattavaa.
19.8.2016
Parannusta vammaisten tilanteeseen saataisiin jo ihan yksinkertaisillakin ratkaisuilla, sanoo vammaistyötä tekevän Abilis -säätiön perustaja Kalle Könkkölä.
23.6.2016
Pyörätuolit, kuulolaitteet, valkoiset kepit ja pistekirjoituslaitteet löytyvät YK:n uudelta apuvälineiden prioriteettilistalta, mutta mukana on myös paljon uuden tekniikan mahdollistamia laitteita.
12.5.2016
Suomi oli lakiristiriitojen takia viimeisiä EU-maita, joissa sopimusta ei ollut ratifioitu.
10.5.2016
Moni palestiinalainen on saanut vammansa viime vuosikymmeninä Israelin hyökkäysten, kansannousujen tai sisäisten yhteenottojen seurauksena.
10.12.2015
Ramallahissa sijaitseva kuurojenkoulu Länsirannalla on luonut tasavertaisempaa tulevaisuutta jo kolmekymmentä vuotta. Silti vielä kaksi kolmasosaa Palestiinan kouluikäisistä kuulovammaisista tai kuuroista ei saa mitään opetusta.
21.8.2015
Etelä-Afrikassa moni vammainen jää kokonaan koulujärjestelmän ulkopuolelle, mutta lapset kohtaavat niin fyysistä kuin asenteellista syrjintää myös kouluun päästyään.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).