28.6.2011
Lapsia työssä
Ilkka Lehdonmäki pohtii pääkirjoituksessa lapsityötä.
28.6.2011
Ilkka Lehdonmäki pohtii pääkirjoituksessa lapsityötä.
17.6.2011
Kehitysmaiden alhainen palkkataso ja yritysten nauttimat veroedut ajavat länsimaille tuotettua ruokaa ympäri maailmaa, sanoo Henri Lindholm.
4.5.2011
Vähärasvaista broilerinlihaa pidetään terveellisenä, mutta lihatehtaalla työskenteleminen ei sitä ole – ainakaan Brasiliassa.
3.5.2011
Ezekiel Dyke taistelee Sierra Leonen kaivostyöläisten oikeuksien puolesta.
3.5.2011
Jaavan saarella sijaitseva Kawah Ijenin rikkikraatteri on kuin toiselta planeetalta. Työ siellä on hengenvaarallista, mutta monille ainoa vaihtoehto.
26.4.2011
Kiinalaisen tavaran valtaamilla markkinoilla moni Länsirannan ompelimo toimii halpaa työvoimaa hyödyntävien israelilaisten alihankkijana.
20.4.2011
Presidentti Raúl Castron talousuudistukset voivat ajaa tänä vuonna miljoona kuubalaista työttömäksi.
1.4.2011
Elvis Crúz, 29, lähti kotioveltaan ensi kertaa kuusivuotiaana kaupittelemaan äidin leipomia maissilettuja. Siitä lähtien elanto on tullut kadulta.
1.4.2011
Palkat ja työehdot paranevat kiinalaistehtailla, mutta palkankorotukset eivät vieläkään riitä elämiseen.
30.3.2011
Bahrainin levottomuuksissa väkivata ja viharikoset kohdistuvat usein vierastyöläisiin.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.