• 26.6.2013

    Metsästä elantoa Nepalin köyhille

    Luudilla ansaittu 120 euroa yli kaksinkertaistaa perheen vuositulot, kirjoittaa Naresh Newar.

  • 20.6.2013

    Lapset linnunpelätteinä Ghanassa

    Pellolla hankitaan rahaa koulumaksuihin, mutta oppitunnit jäävät silloin väliin, kirjoittaa Albert Oppong-Ansah.

  • 18.6.2013

    Yhteisellä polulla

    Bangladeshilainen tutkijapari asetti yhteiset tavoitteet. Yksi etappi on nyt saavutettu, kun molemmat valmistuivat tohtoreiksi Helsingin yliopistosta.

  • 14.6.2013

    Guatemalasta tullut vaarallisin maa ay-aktiiveille

    Kolumbiassa murhataan edelleenkin eniten ammattiliittojen jäseniä, mutta Guatemalan pelon kulttuuri tekee ay-oikeuksien puolustamisen mahdottomaksi, sanoo ITUC vuosiraportissaan.

  • 12.6.2013

    Argentiinan vangit järjestäytyvät

    Argentiinan työtä tekevät vangit perustivat viime kesänä ammattiliiton palauttaakseen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuden ammatilliseen järjestäytymiseen, kirjoittaa Marcela Valente.

  • 11.6.2013

    Naismotoristia oudoksutaan Ugandassa

    Moottoripyörätaksi tuo kaivattuja lisätuloja opettajan perheelle, kirjoittaa Amy Fallon.

  • 10.6.2013

    Raportti: Walmartin sertifioitu katkarapu tuotettiinkin riistotyövoimalla

    Vastuullisen tuottajan tehdas käyttikin alaikäisiä työntekijöitä ja rikkoi työläisten oikeuksia, paljastaa tuore raportti.

  • 7.6.2013

    Helen Sworn: Ihmiskauppa on globaali verkosto

    Kambodžassa ihmiskauppaa vastaan taisteleva Helen Sworn muistuttaa, että ihmiskaupan kitkeminen vaatii globaalia yhteistyötä.

  • 6.6.2013

    Selvitys: Valtaosassa Bangladeshin vaatetehtaista romahdusriski

    Miljoonat bangladeshilaiset nuoret naiset vaarantavat henkensä valmistessaan vaatteita kansainvälisille vaateketjuille.

  • 3.6.2013

    Pelko pitää Afganistanin naiset pois töistä

    Nuori miesministeri ohjeistaa virkakuntaa käyttäytymään kunnolla naisia kohtaan Afganistanissa, kirjoittaa Shelly Kittleson.