14.9.2015
Naisilta kiellettyjen töiden lista yhä pitkä
Lähes kaikissa maailman maissa rajoitetaan yhä naisten työntekoa tai muita taloudellisia mahdollisuuksia lakien avulla, käy ilmi Maailmanpankin raportissa.
14.9.2015
Lähes kaikissa maailman maissa rajoitetaan yhä naisten työntekoa tai muita taloudellisia mahdollisuuksia lakien avulla, käy ilmi Maailmanpankin raportissa.
7.9.2015
Lähes 80 prosenttia olisi valmiita maksamaan nykyistä enemmän ympäristöystävällisistä ja eettisistä kengistä.
2.9.2015
Kaakao korvaa taudin vaivaamaa kahvipensasta El Salvadorissa. Ikivanhoja viljelymenetelmiä elvytetään ja kyliä kehitetään.
20.8.2015
Nuorisotyöttömyyden riivaamassa maassa Trooppiset jalokivet -järjestö kannustaa nuoria löytämään elämässään suunnan ja auttamaan itse iteään.
20.7.2015
Pakkotyötä thaimaalaisella mehutehtaalla tutkinut Andy Hall saattaa saada seitsemän vuoden vankeustuomion, mikäli syyte nostetaan ja tuomio annetaan.
7.7.2015
16-vuotias Mohammad Yasin jäi henkiin, moni muu venesiirtolainen ei jää.
1.7.2015
Muiden Persianlahden maiden pitäisi ottaa maasta oppia, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
29.6.2015
Järjestö yhdistääm metsien suojelun ja elinkeinot naisille suunnatussa mikrolainaohjelmassaan.
26.6.2015
Euroopassa asuvat siirtolaiset lähettivät viime vuonna kehitysmaihin ja köyhempiin Euroopan maihin yhteensä liki sata miljardia euroa.
22.6.2015
Oikeudet kirjattiin lakiin, mutta niiden toteutus on toinen juttu.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.