5.2.2025
Bhutanissa on maailman pisin työviikko – Eniten ylitöitä tekevät matalasti koulutetut työntekijät
Yli 60 prosenttia bhutanilaisista tekee ylitöitä. Samaan aikaan korkea nuorisotyöttömyys ajaa nuoria ulkomaille.
5.2.2025
Yli 60 prosenttia bhutanilaisista tekee ylitöitä. Samaan aikaan korkea nuorisotyöttömyys ajaa nuoria ulkomaille.
28.1.2025
Haus of Stone -muotimerkin luonut Danayi Madondo haluaa määritellä luksuksen uudelleen. Hän haaveilee siitä, että voisi viedä maailmalle omien mallistojensa lisäksi muiden kestävyyteen ja perinteisiin tekotapoihin nojaavien zimbabwelaisten suunnittelijoiden töitä.
8.1.2025
Guaquerot etsivät jalokiviä jokeen päätyvän kaivosjätteen seasta maailman smaragdipääkaupungissa Muzossa. Vuosikymmentenkään työn jälkeen ei useimmille heistä ole kertynyt muuta omaisuutta kuin hökkeli joen rannalla.
18.12.2024
Tutkiva toimittaja Kaisa Beltran on kirjoittanut seksuaaliseen hyväksikäyttöön perustuvan ihmiskaupan uhreista sekä slummeissa asuvista maatalouden siirtotyöläisistä Espanjassa. Köyhyyttä pakenevat siirtolaiset joutuvat Euroopassa usein riiston kohteiksi.
4.12.2024
Hustlauskulttuuri ja jatkuvan tehokkuuden eetos hallitsevat vielä monen arkea, mutta yhä useammat kyseenalaistavat tuottavuuden ylivallan. Työuupumuksen yleistyessä ja maapallon kestokyvyn heikentyessä herää kysymys: olisiko meidän syytä alkaa puolustaa hyvinvointiamme?
4.12.2024
Vapaaehtoisuus ulkomailla houkuttelee maailmannälkäisiä vuosikymmenstä toiseen: samalla, kun halutaan tehdä jotain hyödyllistä, kartutetaan kielitaitoa ja haastetaan totuttuja ajatusmalleja.
4.12.2024
Onko tässä ajassa jotain sellaista, että vähemmälle kiinnostukselle ovat jääneet juuri ne ammatit, joissa päämääränä on yhteisön hyvinvointi – ja vasta sitä kautta yksilön? Anni Valtonen pohtii pääkirjoituksessaan, mikä työ on arvokasta.
3.12.2024
Monet työnantajat epäilevät vammaisten kykyä tehdä töitä. Työelämässä tarvitaan tietoa, avoimuutta ja rohkeutta palkata eri tavoin vammaisia ihmisiä.
28.11.2024
Suomalaisen äidin ja sudanilaisen isän tytär Shadia Rask koki nuorena, että hänen on suoriuduttava erinomaisesti kaikesta ollakseen hyväksytty suomalaiseen yhteiskuntaan. Nyt hän toteuttaa äitinsä toivetta ja tekee töitä yhdenvertaisemman maailman eteen.
26.11.2024
Vuoden viimeisellä klubilla Bar Tÿpossa Tekstin Talossa pohdimme työhön liittyviä kysymyksiä, kuten kenen työtä arvostetaan ja miksi. Lavalle nousevat tutkijatohtori Emma Lamberg ja Näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timonen. Illan esiintyjä on Saimaa-yhtyeen solisti Unna Kortehisto. Lopuksi DJ Miia Laine johdattaa yleisön rentoon pikkujoulutunnelmaan.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).