23.1.2014
Lähes puolet briteistä huolestunut maahanmuutosta
Maahanmuutto on noussut brittien poliittiselle asialistalle samaa tahtia lisääntyneen maahanmuuton kanssa 2000-luvun alusta lähtien.
23.1.2014
Maahanmuutto on noussut brittien poliittiselle asialistalle samaa tahtia lisääntyneen maahanmuuton kanssa 2000-luvun alusta lähtien.
17.1.2014
Keskimäärin vain joka kahdeksas kansainväliseen kyselyyn osallistunut eurooppalainen uskoo kotimaansa taloudellisen tilanteen paranevan vuoden 2014 aikana.
13.1.2014
Maailmanlaajuisesti rikkain kolme prosenttia kerää tuloja yhtä paljon kuin köyhin 54 prosenttia, käy ilmi Gallupin tutkimuksesta.
31.12.2013
Vaikka elämä helpottuu, tuloerot jatkavat kasvuaan, kirjoittaa Hazel Henderson.
23.5.2013
Presidentti Janos Áder palautti parlamentille lain, jonka mukaan tieto julkisen elimen päätöksestä olisi edellyttänyt oikeudellisen perusteen esittämistä.
26.3.2013
Suurin osa suomalaiskunnista huomioi tuoreen tutkimuksen mukaan eettisyyden ja ekologisuuden hankinnoissaan.
30.1.2013
Intiassa pelätään Fukushiman kaltaista katastrofia ja vaaditaan ydinohjelman pysäyttämistä mielenosoituksissa, kirjoittaa Ranjit Devraj.
16.1.2013
Talebanit tuhoavat kouluja ja armeija käyttää niitä tukikohtinaan heimoalueilla, kertoo Ashfaq Yusufzai.
10.1.2013
Hallitus etenee varovasti, mutta luvattu merenalainen nettikaapeli yhä mysteeri, kirjoittaa Ivet González.
10.10.2012
Lisääntymis- ja seksuaaliterveyttä koskevia palveluita ei edelleenkään ole saatu kaikkien ulottuville.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.