28.1.2014
Paperipula piinaa Venezuelan lehdistöä
Paperipulasta kärsivät eniten presidentti Nicolás Maduron vasemmistohallitusta vastustavat lehdet, kirjoittaa Humberto Márquez.
28.1.2014
Paperipulasta kärsivät eniten presidentti Nicolás Maduron vasemmistohallitusta vastustavat lehdet, kirjoittaa Humberto Márquez.
13.1.2014
Kehitysmaateemoista uutisoinut verkkojulkaisu lakkautetaan huonon kävijämääräkehityksen ja viestinnän muutosten vuoksi.
8.1.2014
Lehdistönvapausjärjestön mukaan viime vuonna 70 toimittajaa sai surmansa työtehtävissään ympäri maailman.
22.8.2013
Lakia ei saa tulkita pikkumaisesti ja kostotarkoituksissa, sanoo Amnesty International.
11.6.2013
Viimeisen vuosikymmenen aikana on keskimäärin joka toinen viikko surmattu toimittaja, jonka murhaajaa ei ole löydetty, ilmenee kansainvälisen toimittajajärjestön indeksistä.
29.5.2013
Israelissa ilmestyvällä muotilehdellä on missio, kirjoittaa Pierre Klochendler.
13.5.2013
Amnesty Internationalin raportin mukaan sisällissodan osapuolet ovat yrittäneet vaientaa ihmisoikeusloukkauksista raportoivia toimittajia.
21.2.2013
Etelä-Afrikassa viime elokuussa verisesti päättynyt lakko teki jopa Kongosta houkuttelevamman sijoituskohteen, kirjoittaa Gavin du Venage.
2.1.2013
Viime vuonna maailma.netissä julkaistuja uutisia ja blogeja luettiin yli 50 prosenttia aktiivisemmin kuin edellisenä vuonna.
2.3.2012
Uutisia seurataan laillisilta ja luvattomilta kanavilta.