4.11.2013
Eläinkokeet EU:ssa kieltävä kansalaisaloite jatkoon
Jatkokäsittelyyn menneessä aloitteessa vaaditaan vuoden 2010 koe-eläindirektiivin kumoamista ja eläinten käytön lopettamista tutkimuksessa.
4.11.2013
Jatkokäsittelyyn menneessä aloitteessa vaaditaan vuoden 2010 koe-eläindirektiivin kumoamista ja eläinten käytön lopettamista tutkimuksessa.
25.10.2013
WHO:n alaisen tutkimusjärjestön mukaan ilmansaasteet olivat syy jopa 223 000 keuhkosyöpäkuolemaan vuonna 2010.
7.10.2013
Opiskelija- ja kansalaisjärjestöt painostivat yliopistoa lopettamaan amerikkalaisten lennokkien rahoittamisen.
1.10.2013
Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii myös medialta vastuullisuutta ilmastonmuutosta koskevassa uutisoinnissa.
6.9.2013
Ilmastonmuutokselle immuuniksi epäillyt jäätiköt vetäytyvätkin odotettua nopeammin, paljastaa uusi tutkimus.
30.8.2013
Leijonanosa ilmastonmuutoksesta johtuvien tulvien ja merennousun tuhoista on iskemässä kehitysmaihin, selviää kansainvälisestä tutkimuksesta.
27.8.2013
Maailmasta löytyy hyviä esimerkkejä siitä, miten kuiva ja heikentynyt maa saadaan hyötykäyttöön, kirjoittaa Manipadma Jena.
26.8.2013
Viljelysmaan vapauttaminen rehun ja biopolttoaineen tuotannosta ruoantuotantoon voisi ruokkia jopa neljä miljardia ihmistä lisää, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
21.8.2013
Asiantuntijat ovat hämmästyneitä miksi jo viime vuonna valmistunutta sikiövaurioraporttia ei ole julkistettu.
24.7.2013
50 vuodessa bruttokansantuote on noussut mutta sosiaalinen hyvinvointi laskenut, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.