11.9.2015
Afganistanissa vaikeinta olla vanha
Muun muassa erot elinajanodotteessa ikääntyneiden välillä uhkaavat kasvaa, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
11.9.2015
Muun muassa erot elinajanodotteessa ikääntyneiden välillä uhkaavat kasvaa, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
10.9.2015
Lääkeyhtiö Sanofi Pasteurin päätös lopettaa vastalääkkeen valmistus uhkaa aiheuttaa kymmeniä tuhansia turhia kuolemia, sanoo Lääkärit ilman rajoja.
4.9.2015
Tuoreen EU-tutkimuksen mukaan paperittomien siirtolaisten terveydenhuollon turvaaminen säästäisi terveydenhuollon kustannuksia.
10.8.2015
Konflikti- ja katastrofitilanteissa elävät naiset eivät saa riittävästi perhesuunnittelupalveluita, arvioidaan tuoreessa tutkimuksessa.
6.8.2015
Järjestö varoitti etukäteen palveluiden sulkemisesta, mutta vain kahdeksan prosenttia tarvituista rahoista on kasassa.
31.7.2015
Tilanne lisää lapsikaupan ja laittomien adoptioiden riskiä, sanoo Unicef.
23.7.2015
Virus on levinnyt puolessa vuodessa viiteen maahan, ja YK varoittaa, että se voi levitä myös laajemmalle.
8.7.2015
Maailman terveysjärjestön ebolatoimia arvioivan raportin mukaan järjestöä ja sen rahoitusta on uudistettava.
30.6.2015
Köyhät eivät hyötyneet virallisista ohjeista, joissa kehotettiin ottamaan viileitä suihkuja ja huolehtimaan nestetasapainosta.
25.6.2015
Tuoreen tutkimuksen mukaan ebolan takia hoitamatta jääneiden malariatapausten seurauksena malariaan saattaa olla kuollut enemmän ihmisiä kuin ebolaan.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.