9.9.2016
Saasteiden aiheuttamien kuolemien hintalappu 199 miljardia euroa
Maailmanpankki sanoo haluavansa kääntää ilmansaasteiden aiheuttamien kuolemien hinnan talouskielelle, jotta päättäjät toimisivat.
9.9.2016
Maailmanpankki sanoo haluavansa kääntää ilmansaasteiden aiheuttamien kuolemien hinnan talouskielelle, jotta päättäjät toimisivat.
31.8.2016
Philip Morris -tupakkayhtiö ei pitänyt savukemerkkien rajaamisesta eikä varoituskuvien laajuudesta, mutta oikeus kumosi syytteet.
31.8.2016
Käsittelemättömien jätevesien päästäminen vesistöihin on johtanut saastumisen lisääntymiseen niin Afrikassa, Aasiassa kuin Latinalaisessa Amerikassakin, varoittaa Unep.
23.8.2016
Käteisen maksaminen köyhimmille lisää esimerkiksi kouluun osallistumista eikä vähennä aikuisten työntekoa, kertovat brittiläiset köyhyystutkijat.
22.8.2016
Yli 400 ihmistä on kuollut keltakuumeeseen, ja maailman rokotevarannot uhkaavat ehtyä.
3.8.2016
Vain viisi prosenttia ugandalaisista syöpäpotilaista saa asianmukaista hoitoa, suurin osa joutuu kärsimään tuskallisen kuoleman.
29.7.2016
Kun tartuntojen määrä on laskenut 6 000:sta 600:aan tartuntaan viikossa, voidaan epidemia kutsua päättyneeksi, sanovat maan terveysviranomaiset.
26.7.2016
Vaikka mielenterveysongelmat kuuluvat maailmanlaajuisesti terveysongelmien kärkeen, suurin osa valtioista käyttää mielenterveyteen vain noin prosentin terveysmenoistaan.
25.7.2016
Räjähdysmäisesti levinnyttä tautia voidaan ehkäistä jäljittämällä ihmisten puhelinsoittoja terveyspalveluun.
19.7.2016
Etenkin hivin hoidossa on saavutettu viime vuosina merkittäviä tuloksia, mutta muun muassa syrjintä levittää yhä tautia.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.