• 23.4.2015

    Terrorismin vastainen sota kovenee Keniassa

    Kenian johto on ryhtynyt koviin toimiin huhtikuun alussa tapahtuneen tuhoisan yliopistoiskun jälkeen. Maa on avuton terrorismin edessä ja haluaa rauhoitella kansaa, arvioi Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija.

  • 17.4.2015

    Amnesty: Länsimaat eivät puutu Uzbekistanin kidutukseen

    Ihmisoikeusjärjestön mukaan Yhdysvallat ja EU suojelevat geostrategisia ja kaupallisia intressejään.

  • 17.2.2015

    Väkivalta synnyttää aavekaupunkeja Meksikoon

    Huumejengit taistelevat oopiumireitin hallinnasta.

  • 2.2.2015

    Boko Haram estää koulunkäyntiä Kamerunissa

    Yli 130 koulua on suljettu maan pohjoisosissa.

  • 30.1.2015

    Amnesty: Nigerian hallitusta varoitettiin Boko Haramin iskuista

    Armeija sai toistuvasti varoituksia tuhoisista hyökkäyksistä, mutta se ei suojellut siviilejä, järjestö syyttää.

  • 28.1.2015

    Koulutuksella kiihkoilua vastaan Pakistanissa

    Järjestö rakentaa uuden koulun jokaista surmattua oppilasta kohti. 

  • 21.1.2015

    Köyhyys luo maaperää väkivallalle Libanonissa

    Isisiä kannattamalla osoitetaan tyytymättömyyttä hallitusta kohtaan.

  • 20.1.2015

    Eurooppa astui vaaralliseen ansaan

    On aika lakata hokemasta "Minä olen Charlie Hebdo", koska se pelaa islamistien pussiin ja rinnastaa meidät heihin, kirjoittaa Roberto Savio.

  • 14.1.2015

    Ulkomaanavun toiminnanjohtaja: Ääriliikkeitä ei kitketä väkivallalla

    Viime kädessä yhteisöt itse ratkaisevat, onko väkivaltaisille ääriaineksille tilaa, sanoo Antti Pentikäinen maailma.netin videohaastattelussa.

  • 8.1.2015

    Pariisin isku saattaa lisätä äärioikeiston suosiota

    Ääri-islamistien isku pariisilaislehden toimitukseen saattaa lisätä muslimivastaisia tunteita, arvioivat asiantuntijat.