• 5.2.2020

    Ihmisoikeusjärjestö: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vastainen vihapuhe kasvanut Euroopassa – Myös Suomessa tilanne on heikentynyt

    Sateenkaarijärjestö ILGA-Euroope on huolissaan hlbti-vastaisesta vihapuheesta ja -rikoksista, jotka ovat sen mukaan jo ”paneurooppalainen” ilmiö. Hyvääkin kehitystä on kuitenkin nähtävissä.

  • 4.2.2020

    Afrikka on yrittäjämyönteisin maanosa – Naisjohtoisten yritysten kasvua haittaa pääoman puute

    Yrittäjiksi ryhtyvien naisten määrä on viime vuosina Afrikassa kasvanut, mutta he lopettavat herkemmin kuin miehet. ”Kamppailen edelleen samojen taloudellisten vaikeuksien kanssa kuin aloittaessani. Monesti olen ollut vähällä hylätä unelmani ja etsiä työpaikan”, kertoo puuseppä Soi Cate Chelang.

  • 3.2.2020

    Nepalin ”menkkamajaperinne” johtaa jopa naisten kuolemiin, mutta nyt asenteet ovat alkaneet muuttua

    Osissa Nepalia eristetään naiset omaan majaansa kuukautisten ajaksi. Nyt perinnettä kitketään muun muassa yhteisöterveystyöläisten avulla, ja siinä on myös onnistuttu. ”Kuukautisten ymmärtäminen kaikille naisille yhteisenä biologisena ilmiönä antaa mahdollisuuden muutokseen”, sanoo Bayalpatan sairaalan kehitysjohtaja Aradhana Thapa.

  • 29.1.2020

    Iranilaisohjaaja Mehrdad Oskouei haluaa antaa äänen äänettömille – Uusi dokumentti kertoo tytöistä, jotka ovat murhanneet isän, miehen tai langon, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut

    Mehrdad Oskouei käsittelee dokumenteissaan yhteiskunnallisesti herkkiä aiheita mutta ei halua tunnustautua aktivistiksi vaan paremminkin kanavaksi dokumenttiensa henkilöiden ja yleisön välillä. ”Halusin tehdä elokuvan heidän kanssaan, en heistä”, hän kuvailee uutta dokumenttiaan Sunless Shadows, joka kertoo murhasta tuomituista nuorista naisista.

  • 27.1.2020

    Kuukautiset eivät ole naurun asia, opitaan Eswatinin kouluissa

    Eswatinissa eli entisessä Swazimaassa kuukautisten alkaminen voi johtaa tyttöjen nöyryyttämiseen, kiusaamiseen ja jopa perheväkivaltaan. Tilanne on muuttumassa muun muassa aktivisti Nomcebo Mkhaliphin ansiosta. Hän valistaa tyttöjen lisäksi myös poikia, jotta nämä ymmärtäisivät, että kyseessä on luonnollinen asia.

  • 14.1.2020

    Lapsiavioliitoista päästään nykymenolla eroon vasta vajaan sadan vuoden päästä – Toisen asteen koulutus olisi tehokas lääke

    Kansainvälisen yhteisön tavoitteena on päästä lapsiavioliitoista eroon vuoteen 2030 mennessä, mutta asiantuntijoiden mukaan näin tuskin tapahtuu. ”Tehtävää on aivan liian paljon ja liian monet maat suvaitsevat lapsiavioliittoja”, ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin asiantuntija Heather Barr toteaa.

  • 8.1.2020

    Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa

    Aasiassa ja Afrikassa varsinkin nuoret, vähemmän koulutetut ja alempiin yhteiskuntaluokkiin tai kasteihin tai etnisiin ryhmiin kuuluvat naiset kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, vaikka perheet, yhteisöt tai valtio näyttäisivätkin tukevan heitä.

  • 13.11.2019

    Satavuotias Afganistan on maailman vaarallisin maa – Dokumenttiteatteriesitys jäljittää pakolaisuuden syitä

    Afganistan 100 – the years of interdependence -dokumenttiteatteriesitys kuvaa väkevästi Afganistanin nykyhetkeä ja historiaa. Suomessa vierailleen Kabulin yliopiston dekaanin Jawida Ahmadin mukaan afganistanilaiset haluavat rauhaa enemmän kuin mitään muuta.

  • 11.11.2019

    Malesia langetti kovat rangaistukset homoudesta epäillyille – Jo toinen keppirangaistus runsaan vuoden vuoden sisään

    Malesian hallitus on luvannut parantaa ihmisoikeustilannetta, mutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä pahenee. Viisi miestä tuomittiin kepiniskuihin yrityksestä harrastaa ”luonnonvastaista” seksiä.

  • 30.10.2019

    Tutkimus: Neljännes kehittyvien maiden raskauksista suunnittelemattomia – Huoli terveysvaikutuksista saa monet naiset luopumaan ehkäisystä

    Yllätysraskaus ei välttämättä ole ei-toivottu, mutta se johtaa vuosittain jopa 47 000 äitiyskuolemaan, muistuttaa Maailman terveysjärjestön tuore tutkimus.