15.12.2022
Iran erotettiin YK:n naisten oikeuksien toimikunnasta – Kahdeksan maata vastusti
Muun muassa Kiina ja Venäjä vastustivat Yhdysvaltain ehdottamaa päätöslauselmaa erottaa Iran YK:n tärkeimpiin kuuluvasta tasa-arvoelimestä.
15.12.2022
Muun muassa Kiina ja Venäjä vastustivat Yhdysvaltain ehdottamaa päätöslauselmaa erottaa Iran YK:n tärkeimpiin kuuluvasta tasa-arvoelimestä.
12.12.2022
Irakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt joutuvat kidnappausten, raiskausten, kidutusten ja murhien uhreiksi usein valtion turvallisuuskoneiston kynsissä. Irakin Kurdistanissa sateenkaariyhteisön jäsenet uskaltavat tavata mutta eivät järjestää mielenosoituksia.
30.11.2022
Yli 60 prosenttia perulaisista naisista tulee tahtomattaan raskaaksi jossain elämänsä vaiheessa. Abortti on kuitenkin sallittu vain harvoin, mikä näkyy laittomien aborttien aiheuttamina terveysongelmina.
28.11.2022
Afganistanin Taliban-hallinto sulkee naiset koteihinsa ja rankaisee miehiä naisten rikoksista. Tapauksia pitäisi tutkia sukupuoleen kohdistuvana vainona, joka on rikos ihmisyyttä vastaan, sanoo ryhmä YK:n riippumattomia ihmisoikeusasiantuntijoita.
24.11.2022
Ylivoimaisesti suurin osa henkirikosten uhreista on miehiä, mutta lähi- ja perhesuhdeväkivallan uhri on useimmiten nainen. Tilanteen muuttaminen vaatii lisää tilastotietoa ja väkivallan juurisyihin puuttumista, sanovat YK-järjestöt.
8.11.2022
”On vaarallinen uskomus, että köyhyydessä elävät ovat itse vastuussa olosuhteissaan ja siksi yhteiskunnallisesti jotenkin alemmassa asemassa”, sanoo YK:n köyhyysraportoijan Olivier de Schutter.
27.10.2022
Argentiinassa kuoli lähisuhdeväkivallan uhrina viime vuonna 251 naista. Buenos Airesin Padre Carlos Mugican kaupunginosassa sijaitsevassa naisten keskuksessa voi saada apua psykologilta tai tehdä rikosilmoituksen kotiväkivallasta. Palvelulle on tarvetta, sillä köyhien asuttamasta kaupunginosasta on vaikea päästä pois.
19.10.2022
Osa Pakistanin poliitikoista pitää transihmisten oikeuksien kunnioittamista Euroopan ja Amerikan agendana. He ehdottavat muun muassa lautakuntaa, joka päättäisi ihmisen ”oikean sukupuolen”. Transyhteisön mukaan kampanja on jo lisännyt syrjintää.
6.10.2022
Afganistanilaiset naiset ovat protestoineet viime perjantain naisiin kohdistunutta itsemurhaiskua vastaan. Talibanin valtaannousun jälkeen syrjityn hazaravähemmistön tilanne on ollut entistä vaikeampi.
26.9.2022
Perussa transsukupuolisten on vaikea saada edes uutta henkilöllisyystodistusta ja hormonihoidot käydään läpi yleensä ilman lääkärin apua. Vaikeinta on saavuttaa tunnustettu oikeus hyvään elämään, sanoo Gretel Warmicha.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.