• 11.6.2018

    Tutkimus: Maailma on levottomampi kuin vuosikymmeneen

    Tuoreen vertailun mukaan myös Euroopan maiden rauhallisuus on viime vuosina heikentynyt muun muassa poliittisen epävakauden ja terrorismin vuoksi.

  • 23.5.2018

    Amnesty: Rohingyojen aseistettu ryhmä teurasti hinduja Myanmarissa

    Myanmarin armeija aloitti elokuussa 2017 etnisen puhdistuksen, jossa 693 000 rohingya-muslimia on ajettu Bangladeshiin. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on löytänyt nyt todisteita siitä, että myös rohingyoita edustava aseellinen ryhmä on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

  • 11.5.2018

    Kouluihin hyökätty viidessä vuodessa toistakymmentä tuhatta kertaa

    Tuoreen raportin mukaan aseelliset hyökkäykset kouluja vastaan ovat viime vuosina lisääntyneet. Kouluja käytetään myös esimerkiksi tukikohtina ja pidätyskeskuksina.

  • 2.5.2018

    Sipri: Maailman sotilasmenot kasvoivat jälleen – ”vaikeuttaa rauhanomaisten ratkaisujen löytämistä konflikteihin”

    Tukholman rauhantutkimusinstituutin tuoreiden tilastojen mukaan etenkin Kiina ja Lähi-idän maat kasvattivat viime vuonna sotilasmenojaan. Myös Suomi on mukana kasvutrendissä.

  • 11.9.2017

    Kasarmeja kehitysavulla? – EU:ssa halutaan ohjata kehitysyhteistyövaroja sotilaskäyttöön

    Lainsäädäntömuutos voi avata EU:n kehitysyhteistyöbudjetin sotilaallisille hankkeille. Kriitikot pelkäävät, että lopulta kehitysapuun eivät luottaisi enää edes sen saajat.

  • 22.8.2017

    Joka kymmenes Syyriassa paenneista palasi kotiin

    Moni palaa suojellakseen omaisuuttaan ja uskoo, että taloudellinen tilanne on kotimaassa parantunut. Kotiinpalaajia on edelleen vähemmän kuin niitä, jotka joutuvat pakenemaan.

  • 21.7.2017

    Nepalin sisällissodan uhrien aika on pysähtynyt

    Monet sisällissodan uhrit haluavat oikeutta ja suurempia korvauksia kokemistaan vääryyksistä. Poliitikot haluaisivat jo unohtaa sodan kauhut.

  • 30.6.2017

    Kaupunkisodat tuhoisia siviileille

    Punaisen Ristin selvityksen mukaan viime vuosina Irakin ja Syyrian siviiliuhreista 70 prosenttia on kuollut kaupungeissa. Kaupunkisodat ovat erityisen tuhoisia, sillä niissä siviilit jäävät usein sotatoimien alle.

  • 26.6.2017

    YK lähettää tutkijatiimin selvittämään Kongon julmuuksia

    Yli 3 300 ihmisen – mukana vauvoja – epäillään kuolleen Kongon Kasain alueen väkivaltaisuuksissa viime kuukausina. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu nimittää riippumattoman tutkijatiimin selvittämään tapauksia.

  • 8.12.2016

    Asekauppiailla valta YK:ssa

    Lähes kaikki maailman asekaupan kärkimaat istuvat YK:n turvallisuusneuvostossa nyt tai lähivuosina. Ne eivät useinkaan kaavaile itseään koskevia asevientikieltoja.