10.1.2013
Työperäinen ihmiskauppa yleistynyt
Prostituutioon pakotetut naiset eivät enää ole ihmiskaupan tyypilllisimpiä uhreja, kertoo siirtolaisuusjärjestö IOM.
10.1.2013
Prostituutioon pakotetut naiset eivät enää ole ihmiskaupan tyypilllisimpiä uhreja, kertoo siirtolaisuusjärjestö IOM.
2.1.2013
Moni rajamaakunnista paennut pääsi hyville ansioille Persianlahdella, kirjoittaa Ashfaq Yusufzai.
4.12.2012
Siirtolaisten kotimaihinsa lähettämät rahavirrat paisuvat yhä, mutta korkeat siirtohinnat haittaavat rahan kulkua.
16.11.2012
EU neuvottelee Libyan kanssa maahanmuuttoasioista, vaikka Libya samaan aikaan pidättää siirtolaisia mielivaltaisesti, kritisoi Amnesty.
1.11.2012
Tieto sääntöjen löysäämisestä herättää toiveita, mutta kysymysmerkkejä on yhä.
25.10.2012
Suomi sijoittui seitsemänneksi Centre for Global Developmentin länsimaiden sitoutuneisuutta kehitykseen mittaavassa arviossa.
16.10.2012
Kausityöläiset muuttuvat usein pysyviksi siirtolaisiksi.
11.9.2012
Ihmisoikeusjärjestöt vaativat EU:ta puuttumaan jatkuviin tragedioihin rajojen vahvistamisen sijasta.
20.7.2012
Itä-Saksassa työskennelleet mosambikilaiset ovat odottaneet palkkkaansa yli 20 vuotta.
10.7.2012
Kun turvapaikkaa ei saa ja kotimaahan ei voi palata, moni turvapaikanhakija jää omilleen.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.