• 6.5.2015

    Maan sisäisiä pakolaisia ennätysmäärä

    Viime vuonna yli 30 000 ihmistä päivässä joutui pakenemaan maansa sisällä, käy ilmi tuoreista tilastoista.

  • 28.4.2015

    YK:n ihmisoikeusvaltuutettu kritisoi brittilehdistön rasismia

    Sun-lehden kolumnistin teksti muistutti Ruandan kansanmurhan aikaista vihanlietsontaa, sanoo Zeid Ra'ad al Hussein.

  • 21.4.2015

    Euroopan heikko talouskasvu kurittaa siirtolaisten rahalähetyksiä

    Perinteisesti siirtolaisten rahalähetykset ovat kasvaneet vauhdilla, mutta tänä vuonna on luvassa hiljenemistä, Maailmanpankki varoittaa.

  • 20.4.2015

    Välimerellä hukkunut tänä vuonna jopa 1 600

    Viimeisin tragedia saattoi viedä jopa 700 ihmisen hengen.

  • 12.3.2015

    Järjestöt: Perheenyhdistäminen hankaloitunut, lapset kärsivät

    Alle neljännes lapsensa luo Suomeen pyrkivistä huoltajista sai viime vuonna myönteisen perheenyhdistämispäätöksen. Järjestöjen mukaan tiukentuneet lait ja niiden tulkinta ovat tehneet hakemuksen jättämisestä lähes mahdotonta.

  • 12.2.2015

    Välimeren tragedia – "EU:n pitäisi hävetä"

    Yli 300 siirtolaisen kuolema Välimerellä osoittaa, että alueelle tarvitaan parempi pelastusoperaatio, sanovat järjestöt.

  • 10.2.2015

    Pakolaisapu kritisoi perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmaa

    Viime viikolla julkaistu ohjelma on täynnä virheitä, järjestö sanoo.

  • 6.2.2015

    Espanjaan pyrkineiden hukkumistapaus yhä selvittämättä

    Espanjan kansalliskaarti tulitti maahanpyrkijöitä kumiluodeilla. Tutkinta on edennyt hitaasti.

  • 16.1.2015

    Pakolaisavun toiminnanjohtaja kaipaa tietopohjaista maahanmuuttokeskustelua

    Annu Lehtisen mukaan eriarvoistava puhe ja sen salliminen on lisääntynyt Suomessa.

  • 12.1.2015

    Ruplan syöksy kotiuttaa Keski-Aasian siirtotyöläisiä

    Venäjän talouskriisi ajaa Keski-Aasian maiden siirtotyöläisiä takaisin kotimaihinsa. Se voi olla tuhoisaa maille, joiden työttömyys on jo nyt korkea.